VIERASKOLUMNI Pedot kaupunkiin!
Radiolähetys keskeytyi yhtäkkiä: tulee jonkinlaista pim-pomia ja kuulutus: seuraa tärkeä tiedotus, ja sitten taas lisää pim-pomia. Parin minuutin kuluttua sitten tulee se tärkeä asia, joka on pitänyt saada kuulumaan kautta koko Suomen: jonkun Länsi-Suomen kaupungin liepeillä on nähty karhu!
Mitä hemmettiä! Meidän maalaisten pihapiirissä karhut saavat kulkea miten haluavat, eikä se hetkauta pääkaupungin päättäjiä vähääkään. Psykologisestikin tiedote on päin p:tä! Kaikki lähiseudun asukkaat kaivavat esiin kameransa ja lähtevät autoillaan karhua kuvaamaan.
Tässä minua närkästyttää kaksi seikkaa: maalaisten ja kaupunkilaisten erilainen arvotus ja reaktion suhteettomuus: ei se, että on nähty karhu, ole vaaratilanne, ei maalla eikä kaupungissa.
Jos suurten petojen halutaan elää maassamme, on hyväksyttävä, että ne elävät kaupungeissakin. Suomen kaupungeissa on laajoja metsäalueita, jotka sopivat karhujen ja ilvesten elinalueiksi. Nähdyt eläimet ovat useimmiten nuorukaisia, jotka ovat tutustumassa uuteen elinympäristöönsä. Ei niitä voi pitää häirikköinä: se, että eläin tulee nähdyksi, johtuu siitä, ettei se ole tiennyt, mitä seuraavan mäen tai metsikön takana on.
Kaupunkilaistuneet eläimet oppivat pian väistämään ihmisiä, kunhan saavat olla rauhassa. Jos jokaisesta kaupunkialueella nähdystä karhusta tehdään häirikkö ja ammutaan pois, oppi ihmisen karttamisesta ei leviä. Kuollut eläin ei opi, mutta sen tilalle tulee toinen.
Toisin kuin kaupungeissa, maalla pedot aiheuttavat todellisia ongelmia. Kyse ei ole ihmisten turvallisuudesta vaan toimeentulosta. Pedot oppivat kyllä karttamaan ihmistä, eivät laiduntavia eläimiä. Porot, lampaat, naudat ja hevoset ovat niille ruokaa siinä kuin kauriit ja hirvetkin, hunaja herkkua mesikämmenelle!
Ehkä tässä pitäisi ottaa oppia Amerikan Yhdysvalloista. Siellä suurpetojen vainoa on hillitty jo yli kolmekymmentä vuotta ja tulokset näkyvät. Yksin Pennsylvaniassa, joka on pinta-alaltaan kolmannes Suomesta, elää 15 000 karhua. Asukkaita siellä on 13 miljoonaa, siis 106 ihmistä neliökilometrillä, ja silti ihmiset ja karhut mahtuvat elämään yhdessä!
Kalifornialaiset haluavat suojella ”vuorileijonaansa”, vaikka puuma on vuosikymmenten mittaan tappanut muutaman ihmisenkin.
Kojootti eli 1700-luvulla vain keskeisellä preeria-alueella, mutta nyt kojootti jolkottelee kaikkialla Yhdysvalloissa ja Kanadan eteläosissa, siis laajemmalla alueella kuin koskaan. Se menestyy hyvin kaupungeissakin. Ihmisiä vältelläkseen se liikkuu öisin, ja siksi sitä ei kovin usein näe. Kojootin menestyksen yhtenä syynä on ollut suden hävittäminen.
Nyt susikin tekee paluuta. Suden paluu on herättänyt enemmän pelkoa kuin karhun tai puuman menestys.
Yhdysvalloissakin peto-ongelmat ovat kärjistyneet harvaanasutuilla syrjäseuduilla, missä karjankasvattajat ovat välillä turvautuneet omankädenoikeuteen. Yellowstonen kansallispuiston pantasusiakin on ammuttu, kun ne ovat harhautuneet puiston ulkopuolelle.
Kuulostaa tutulta?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
