Kunnan vesiyhtiö rakentaa valokuituverkkoa Pyhäjoella: "Suunnitelma on rakentaa koko kunnan alueelle valokuituverkko"
Kuitukaapelia vedetään mahdollisuuksien mukaan samalla, kun tehdään vesi- ja viemäritöitä
Tavoite on, että vuoteen 2020 mennessä kaikkien halukkaiden pyhäjokisten kotiin olisi vedetty valokuitu, Pyhäjokisuun Veden toimitusjohtaja Sauli Mankinen kertoo. Kuva: Kai TirkkonenPohjois-Pohjanmaan liitto on valinnut Pyhäjokisuun Veden laajakaistatoimittajaksi Pyhäjoen kuntaan.
"Suunnitelma on rakentaa koko kunnan alueelle valokuituverkko", kunnan omistaman vesiyhtiön toimitusjohtaja Sauli Mankinen kertoo.
Nykyisin valtaosa pyhäjokisista internetin käyttäjistä on mobiililiittymän tai ADSL-liittymän varassa.
Jotta valokuituhanke toteutuu, Pyhäjokisuun Vesi tarvitsee mukaan vähintään 60 prosenttia kunnan kotitalouksista ja taloyhtiöistä.
Jos kaikki lähtevät mukaan, liittymiä tehtäisiin noin 1 600. Silloin hankkeen kokonaisarvio on 3,5 miljoonaa euroa.
Hankkeen rahoituksesta kolmannes tulee Viestintävirastolta ja kolmannes kunnalta, mikäli valtuusto hyväksyy tukiosuuden kokouksessaan.
Loput kustannuksista katetaan asiakasmaksuilla ja lainarahalla.
"Ulkopuolinen on tehnyt hankkeen kannattavuudesta riskianalyysin", Mankinen toteaa.
Hankkeessa on esitetty, että liittymismaksu olisi sata euroa ja kuukausimaksu sadan megabitin liittymälle 39,90 euroa.
Mankisen mukaan liittymistarjous on voimassa vain hankkeen aikana. Jälkikäteen asennettuna liittymät ovat huomattavasti kalliimpia.
Vapaa-ajan asukkaille valokuitua ei ole tarjottu. Viestintäviraston tuen vuoksi nyt huomioidaan vain vakituiset asukkaat.
Pyhäjoen kunta katsoi, että valokuituverkkoa kannattaisi rakentaa samalla, kun muutakin infraa, kuten vesi- ja viemäriputkia.
Suurin osa kuituverkon rakentamiskustannuksista tulee kaivutöistä.
Jos kaikkiin taloudet liittyvät valokuituverkkoon, kuitukaapelia kaivetaan 260 kilometrin pituudelle.
"Noin 20 kilometriä on jo asennettu omaan käyttöön", Mankinen kertoo.
Vesiyhtiö on jo käynnistänyt markkinoinnin valokuituverkkoon liittymiselle.
"Olemme varautuneet, että syksyllä alkaisivat kaivutyöt."
Internet-operaattorin Pyhäjokisuun Vesi aikoo kilpailuttaa. Vielä sitä ei ole tehty.
Mankinen myöntää, että vesiyhtiölle valokuituverkon rakentaminen on mittava hanke. Sitä varten yhtiö palkkaa 1–3 uutta työntekijää.
Kaivutyöt kilpailutetaan urakoitsijoilla.
Lue lisää:
Kuituverkkojen riskit voivat kaatua kunnille – liittymät on paikoin myyty polkuhintaan
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
