Suomalaiset suhtautuvat myönteisimmin vihreisiin
Keskustaan suhtaudutaan kielteisemmin kuin viime syksynä.
Ville Niinistön johtama vihreät kerää puolueista eniten myönteistä suhtautumista Suomessa. Kuva: Jaakko KilpiäinenVihreisiin suhtautuu myönteisesti 44 prosenttia 15–74-vuotiaista suomalaisista. Sillä tavalla mitattuna vihreät on Suomen suosituin puolue.
Vaaleissa tilanne on kuitenkin toinen, kun äänestäjä voi äänestää vain yhtä puoluetta. Tuoreimpien kannatuskyselyjen mukaan vihreät saisi neljänneksi eniten ääniä.
Kantar TNS julkisti perjantaina puoluebarometrin. Sen mukaan SDP:hen suhtautuu myönteisesti 38, kokoomukseen 36, keskustaan 34, vasemmistoliittoon 32 ja perussuomalaisiin 23 prosenttia.
Keskustaan myönteisesti suhtautuvien osuus on vähentynyt lokakuusta 7 prosenttiyksikköä. Syksyllä se oli 41 prosentilla mittauksen kakkonen vihreiden jälkeen.
Muihin kuin keskustaan suhtautuminen on pysynyt yhden prosenttiyksikön tarkkuudella ennallaan.
Puoluebarometrin mukaan 58 prosenttia äänioikeutetuista aikoo varmasti äänestää tulevissa kuntavaaleissa. Todennäköisenä sitä pitää 27 prosenttia.
Ennen edellisiä kuntavaaleja 2012 luvut olivat 61 ja 26 prosenttia. Lopullinen äänestysprosentti oli 58.
Ennakkoon äänestysinto näyttää olevan keskimääräistä suurempi pääkaupunkiseudulla ja maaseudulla. MT:n teettämän kyselyn mukaan viljelijät ovat ahkeria äänestäjiä.
Puoluekannatuksen mukaan varmimpana äänestämistään pitävät kokoomuslaiset ja vasemmistoliittolaiset, joista 78 sanoo äänestävänsä varmasti. Perussuomalaisista ja vihreistä niin sanoo tekevänsä vähän yli joka toinen, ja keskustan ja SDP:n kannattajista noin 70 prosenttia.
Useampi kuin joka toinen, 57 prosenttia, sanoo valitsevansa ensin puolueen. Maaseudulla on keskimääräistä useammin niitä, jotka äänestävät nimenomaan ehdokasta.
Kantar TNS eli entinen TNS Gallup toteutti kyselyn helmikuun toisen viikonvaihteen aikoihin. Tutkimus on toteutettiin Gallup Forumissa, jossa otokseen valitut vastaavat tietokoneella. Otos edustaa 15–74-vuotiaita suomalaisia Ahvenanmaata lukuun ottamatta.
Vastaajia oli 1 235. Tulosten virhemarginaali on 2,8 prosenttiyksikköä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
