Helsinkitakaisin jaloilleen
perjantaivieras
Sosiologi, kaupunkitutkija Pasi Mäenpää julkaisi vuonna 2011 kirjan, jonka nimenä on tämänkin jutun otsikko. Kirja on mielestäni tärkeintä, mitä jokaisen maaseudun kehittäjän kannattaisi lukea.
Mäenpää nimittäin pyrkii selittämään, miten kaikki se, mitä pidämme maalaisena tai maaseutulaisena mentaliteettina, onkin kaupunkilaista alkuperää.
Hän elvyttää uudella tapaa vanhan saksalaisen kulttuuripiirin teorian siitä, miten maaseudun kulttuuri-ilmiöt ovat ainoastaan ”Gesunkenes Kulturgut” eli yläluokilta sosiaalisten kerrostumien läpi rahvaalle vajonnutta ”kulttuurikamaa”.
Esimerkki. Kari Kuuvan tangoparodia Tango pelargonia kuulostaa maalaisidylliltä, mutta Mäenpään selittämänä siinä kaikki on kaupunkilaista. Tango on Argentiinasta, pelargonia pappilakulttuurista, ikkunalasi Euroopan aateliskulttuurin kautta Lähi-idästä saatu – ja radio, josta musiikki kuuluu on Pasilassa toimitettu ja lähetetty.
Pitäisikö meidän maalla asuvien uskoa kaikki tämä sellaisenaan? Nojata lujemmin esihistorialliseen hyljekeihääseemme? Pyyhkiä hylkeenrasvaa suupielestä ja toivoa lisää tätä parodista musiikkia? Jos kerran kaikki ”maalainen” onkin ”kaupunkilaista”
Sosiologi selostaa, miten halu suojella luontoa syntyy, kun ihminen elämyksellisesti etääntyy luonnosta. Siis kun luonto ei enää ole henkilökohtaisen käytön kohde, vaan määrittyy itseisarvoksi. Luonto on luontoa ja arvokasta, koska se nähdään psyykkisesti kauempaa eli kaupungista. Näin luonnosta tulee ihmistä isompi Olevainen, jossa kokee kauneutta ja pyhyyttä.
Jopa käsityksemme maaseudusta ja talonpojasta olisi Mäenpään mukaan kaupungissa kasvaneiden alun perin ruotsinkielisten fennomaanien tuottama käsite.
Luonnonsuojelu on näin tulkiten kuluttaja- tai shoppailupohjainen suhde luontoon. Luonto on immateriaalinen tavara, joka kulutetaan kuin musiikkia. Mökkeily, puutarhanhoito ja metsissä samoilu ovat tällaisen elämyskuluttamisen muotoja. Toisin kuin vaikkapa viljelijällä, joka käyttää luontoa, kasvattaa elollista, tuottaa luonnontuotteita.
Kaupungin arkisen maailman vastakohdaksi tarvitaan sitten kesämökki, jossa etäännytettyä luontoa voi taas lähestyä yksittäisinä detaljeina. Kesämökki on siis kansantaloudellisesti järjetön, mutta yksilön kannalta järkevä investointi pyhän, kauniin ja vapaan kokemiseen.
Tästä päädytään myös siihen, että suomalainen kaupunki on utopia, merkityksessä u-topos eli paikka jota ei (vielä) ole. Siksi hyvän kaupungin suunnittelusta tulee sanatarkasti Mäenpäätä siteeraten ”modernistinen uskonto”. Mutta tällainen kaupunkisuunnittelu-utopia onkin jotain urbaanin vastaista. Oikeaa, avaraa urbanismia olisi lähteä olemassa olevista kaupungeista, vahvistaa niiden yksityiskohtia ja kaupungin vähittäistä, moniarvoista kasvua. Näin ajattelevalle ihmiselle ostoskeskuksen aula ei ole kirouksen kohde, vaan jotain, josta kaupunki kehittyy.
No hyvä, tähän tyyliin kirjoittaa siis yksi maan terävimmistä sosiologeista. Mitä tähän voisi sanoa? Pelastautua sillä, että elämäntavan tasolla melkein kaikki ovat kaupunkilaisia ? Opetella tietoisesti peilausta, parodiaa, leikittelyä teemalla ”maaseutu”.
Viime mainittu on muuten hyvä johtopäätös, siis huumori Rehupiiklesin tyyliin. Voimme myös ohjelmallisesti väittää vastaan ja todistaa maaseudun pystyvän luomaan omintakeista kulttuuria. Eikä etäännyttämisen taito ole maaseutulaisilta kielletty, vaan ihmisen yleismaailmallinen ominaisuus.
Sana vapaa-aika tarkoittaa juuri sitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
