TERVEENÄ TYÖSSÄ Utelias oppii
Luonto on utelias, niin myös ihmisluonto. Jatkuvan oppimisen kannalta tiedonjano on mahtava ominaisuus. Innokkuus hankkia tuoretta tietoa ja kokeilla uutta kuuluvat menestyksen reseptiin työelämässä ja yrittäjyydessä.
Elämä on ikuista oppimista. Voi seurata tapahtumia ympäristössään ja ottaa opiksi. Ihminenkin oppii matkimalla. Vaikutteet tulevat elämän varrella ikään kuin huomaamatta vanhemmilta, kaduilta, kavereilta, omilta lapsilta, työstä ja reissuilta maailmalta. Kaikkea oppia ei suinkaan saa lukemalla, osa tiedosta suorastaan imeytyy. Täytyy osata tehdä havaintoja ja omaksua. On myös järkevä pitää tietty suodatin päällä. Älä kaikista ruusuista huoli!
Uutta opittaessa on samalla opittava pois vanhasta. Joskus tämä tuottaa ongelmia. Ihminen on uskollinen itselleen ja suojelee hartaasti omia periaatteitaan. Asiat tehdään niin kuin ne on aina tehty. Omalla mukavuusalueella on turvallista pysyä, sillä uusi voi tuoda mukanaan epävarmuutta ja kiusallisia tilanteita. Jotta kehitystä voi tapahtua, pitää kohdata tuntematon ja päästää irti jostakin vanhasta. Yhden oven sulkeminen, saattaa avata kymmenen uutta. Muutostilanteissa, myös hankalissa, tapahtuu aina oppimista. Utelias asenne voi avittaa elämän suurimpaan seikkailuun tilanteessa kuin tilanteessa!
Uteliaisuudella on kuitenkin mukanaan hieman kyseenalainen varjo. Moni oppi jo kotikasvatuksessa, että uteliaisuus on epäkohteliasta ja pikkutuhmaa. Tämä tekee utelusta hävettävän ja jännittävän.
Onko ikkunaverhojen takaa kurkistelu utelua vai tiedonjanoa? Pitääkö kaikesta tietoonsa saamista asioista heti kertoa eteenpäin? Osataanko salaisuus säilyttää ja pysyykö mikään korvan taakse laitettu asia kielen alla?
Liiallinen tai epähieno halu kalastella tietoja toisten asioista on mautonta, samoin kuin onnettomuuspaikalle tuijottamaan kerääntyvä ja soisaliseen mediaan reaaliajassa raportoiva yleisö.
Uteliaisuus ei saa olla urkkimista, toisen tietovuodon hyväksi käyttämistä tai vakoilua. Tällainen hillitsemätön ja kielteinen uteliaisuus aiheuttaa suukopua ja epäsopua.
Rosoisista riskeistään ja lieveilmiöistään huolimatta uteliaisuus on plusmerkkinen piirre. Kun se suuntautuu rakentaviin asioihin ja aitoon intoon kehittyä ja oppia uutta, on käytössä ykkösluokan voimavara. Aina kannattaa kurkata, miltä nurkan takana näyttä. Ollaan uteliaita, mutta eduksemme.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
