Islannin tomaatit kasvavat suomalaisessa turpeessa – ruokailu kasvihuoneessa on miljoonabisnes

Tarkka turisti huomaa, että tomaatit kasvavat Kekkilän turpeessa. Kasvualustan suomalaisuus ei kuitenkaan näy. Kuva: Eija Mansikkamäki

Avoimuutta tuodaan kaikin tavoin esiin. Minitomaattipurkin kannen allakin on omistajapariskunnan kasvot. 

Matkailijoille tarjotaan lounaspöydässä tomaatteja muodossa jos toisessa: alkudrinkeissä, tortillojen täytteenä, keitossa, jäätelössä ja tortuissa. 

”Keinovalon käyttö Suomessa on pitkälle kehittynyttä”, kehuu Närpiössä usein käynyt Knútur Rafn Ármann. 

Pellolta pöytään. Täällä voi käydä kirjaimellisesti niin, että ruoka tipahtaa lautaselle. Tomaatit näet roikkuvat pulleina tertuissa, ja vieressä väki lusikoi tomaattikeittoa.

Harvemmin tulee ruokailtua kasvihuoneessa, mutta Fridheimar on tehnyt siitä matkailu­bisneksen.

Paikan omistaja ja toimitusjohtaja Knútur Rafn Ármann kertoo hankkineensa tilan vaimonsa Helenan kanssa vuonna 1995. Se oli lopettanut toimintansa ja oli surkeassa kunnossa, mutta pariskunta laittoi paikat kuntoon, alkoi viljellä tomaattia, kurkkua, salaattia ja paprikaa ja piti toisena työnään hevosia.

Kun hevosnäytösten kävijät halusivat kurkistaa myös kasvihuoneisiin, ne avattiin kävijöille vuonna 2009. Sitten ryhmiä alettiin myös ruokkia, ja nyt syömään pääsee kuka vain.

Vuosittainen kävijämäärä on paisunut alun 900:sta 160 000:een, mikä on valtavasti verrattuna Islannin asukaslukuun 330 000. Turistit tuovat jo kaksin verroin rahaa tomaatteihin verrattuna. Turisteista 80 prosenttia on ulkomaalaisia.

Tilan 50 työntekijästäkin enää vain kymmenen hoitaa tomaatteja ja loput turisteja. Yrityksen liikevaihto on nelisen miljoonaa euroa.

Hulppean suosion takana on oiva sijainti Islannin kuuluisan matkailureitin Kultaisen kierroksen varrella. Markkinointia on tehty maaseutumatkailuyhdistys Hey Icelandin kautta, mutta suurempi kiitos kuuluu kuitenkin vuoden 2008 talouskriisille ja vuonna 2010 purkautuneelle, 80 kilometrin päässä sijaitsevalle Eyjafjallajökullin tulivuorelle. Ensin mainittu teki Islannista halvan ja toinen nosti sen maailmankartalle.

”Meihin purkaus ei vaikuttanut, koska onneksi tuuli toiseen suuntaan”, Ármann kiittelee.

Halpuuskin on muisto vain, sillä Islanti on nyt maailman kallein maa.

Teema on mietitty loppuun saakka. Heti ovella toiminnalle antaa kasvot iso kuva omistajaperheestä, johon kuuluu vanhemmat ja viisi lasta.

Tulijalle tarjotaan heti kirsikkatomaatteja, ja lounaspöydässä on jokapäiväisen tomaattikeiton ohella nyt myös tomaattisia alkudrinkkejä ja tomaatilla maustettua jäätelöä ja juustokakkua. Jälkiruuat tarjotaan kasvihuoneeseen sopivasti pienistä punasavisista kukkaruukuista.

Vesikannussa eivät ui sitruu­nat vaan kirsikkatomaatit. Oven­suun putiikista tai verkkokaupasta saa vaikkapa tomaattihilloa.

Tilan tuotannossa ei olekaan enää muita vihanneksia kuin erikokoisia tomaatteja, pääasiassa Encore-lajiketta.

Fridheimarin tomaatit eivät kasva missä tahansa vaan suomalaisessa turpeessa. Kasvilavoilla on kaikkien nähtävillä 24-litraiset kasvusäkit, joiden valkoisessa muovissa lukee ”Kekkilä”.

”Se on suomalaisesta metsästä peräisin ja parasta, mitä toistaiseksi olen löytänyt. Lisäksi se kuljetetaan kätevästi tiivistettynä”, Knútur Ármann kehuu.

Turvetta tarvitaan vuosittain 55,2 kuutiota.

Suomi ja meikäläinen kasvihuonetuotanto on tuttua muutenkin, sillä isäntä on vieraillut useasti Närpiössä ja Suomen oppi-isyys mainitaan myös yrityksen verkkosivuilla.

Islanti tuottaa itse 70 prosenttia syömistään tomaateista ja tämä tila niistä 18 prosenttia.

Kasvihuoneet sijaitsevat noin Oulun korkeudella, joten talvi­aikaan luonnonvaloa on vain nelisen tuntia. Se ei kasveille riitä, joten käytössä ovat keino­valo, -lämmitys ja -kastelu. Ja niin hullulta kuin se kuulostaakin, Ármann korostaa tuotannon ekologisuutta.

”Kotimaisten tomaattien ja salaatin hiilijalanjälki on mitätön verrattuna Espanjasta tuotuihin vihanneksiin”, hän sanoo.

Islannissa itsekehu on uskottavaa, sillä tämäkin kasvihuone lämpiää edullisesti maan sisältää tulevalla lämpimällä vedellä, joka kiertää 92–95-asteisena seinillä putkistoissa.

Tila on osakas lähteessä, jonka myy lämmitysvettä myös muille.

Myös kasteluvesi on käytännössä ilmaista, ja kasvihuoneiden keinovalon sähkö saadaan Islannissa putousten vesivoimasta – uusiutuvaa energiaa sekin. ”Sähkö on silti suurin kulu­erämme”, Ármann sanoo.

Tomaatintuholaisia on kylmässä ilmastossa vähän, ja tarvittava torjunta tapahtuu biologisesti. Pölytyksestä vastaa 600 kasvuhuoneessa pörräävää mehiläistä, joita on yleisölle näytillä myös pienissä lasiseinäisissä laatikoissa.