Koskinen uskooSuomi-pykälän jatkoon
Etelä-Suomen kansallisen maataloustuen siirtäminen uuden EU-pykälän varaan ei jää kertaratkaisuksi, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) uskoo.
Koskinen perustaa optimismin kokemukseen sokerijuurikkaan kansallisesta tuesta. Suomi sai siihen oikeuden 2006. Kun järjestelmää myöhemmin jatkettiin, Suomen tuki oli mukana jo komission pohjaesityksessä.
Mutta jos Suomi-pykälä 149a ei saisikaan jatkoa vuoden 2020 jälkeen, jäljellä on yhä EU-liittymissopimuksen artikla 141, Koskinen pohti MTK-Helsingin tilaisuudessa maanantaina.
MTK:n maatalousjohtaja Minna-Mari Kaila oli huolissaan siitä, olisiko enää paluuta. Koskinenkin myönsi sen vaikeaksi. EU-komissio on vastustanut 141-artiklaa nimenomaan siksi, että artikla viittaa liittymisestä aiheutuviin vaikeuksiin ja liittymisestä on kohta 19 vuotta.
Europarlamentaarikko Petri Sarvamaan (kok.) esittämä uusi Suomi-pykälä ei viittaa liittymiseen, vaan yleensä Suomen maatalouden vaikeuksiin.
Hallitus on etsinyt ratkaisuja, joihin komission vaatima Etelä-Suomen tuen alenema ei vaikuttaisi. Etelän maitotuki siirretään EU:n tukiin, joissa on aiempaa enemmän mahdollisuuksia tuotantoon sidottuihin tukiin. Kansallisiksi jäävät sika- ja siipikarjan sekä puutarhatuotannon tuki kyllä alenevat mutta hitaammin kuin ennen, Koskinen huomautti.
Vuonna 2015 voimaan tulevassa ratkaisussa etelässä tuskin on enää kahta tukialuetta, vaan A ja B yhdistetään.
Tuotantoon sidotut EU-tuet vähentävät tilatukea. Koskinen korosti, etteivät maatalouden tuet silti radikaalisti muutu, sillä Suomi saa uudella rahoituskaudella lisää maaseuturahoitusta. Se mahdollistaa luonnonhaittakorvauksen korottamisen.
Suomen maatalouden tulos EU-rahoituskehyksessä sai tunnustusta myös MTK:n Kailalta. Hän peräsi hallitukselta samaa henkeä, kun kansallisista tuista päätetään.
EU-tukea ei maidolle voi maksaa litrahinnassa, vaan etelässä pitää siirtyä eläinpalkkioon. Pohjoisessakin joudutaan pohtimaan, millä perusteella kansallinen tuki maksetaan sen jälkeen, kun maitokiintiöt poistuvat 2015. Sitä pohditaan Koskisen mukaan tuottajajärjestöjen kanssa talven aikana.
Suomi neuvottelee EU-komission kanssa tuista syksyn aikana. Yksi tavoite on saada jatko luopumistuelle. Se on Koskisen mukaan todennäköisesti kovimman työn takana oleva asia.
HEIKKI VUORELA
Sika ja siipikarjan sekä puutarhatuotannon tuki kyllä alenevat mutta hitaammin kuin ennen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
