Koululaisia kuljettanut linja-auto kaatui ojaan Sipoossa – sosiaali- ja kriisipäivystys pyrkii tavoittamaan onnettomuuspaikalta poistuneet lapset
Pelastuslaitoksen mukaan koululaisia kuljettaneessa linja-autossa oli kyydissä 20 ihmistä. Linja-auto suistui ojaan Massbyntiellä liukkauden vuoksi.
Maan etelä- ja keskiosissa varoitetaan myös liukkaasta jalankulkusäästä. Tiistaiaamuna loska hallitsi jalankulkuväylää Espoossa. LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa.Linja-auto on kaatunut ojaan Sipoossa Uudellamaalla, kertoo Itä-Uudenmaan poliisi Twitterissä.
Pelastuslaitoksen mukaan koululaisia kuljettaneessa linja-autossa oli kyydissä 20 ihmistä. Linja-auto suistui ojaan Massbyntiellä liukkauden vuoksi.
Poliisin mukaan osa bussin matkustajista on poistunut onnettomuuspaikalta ennen poliisin saapumista. Poliisi on pyytänyt paikalta poistuneita ottamaan yhteyttä numeroon 0295 438 758.
Itä-Uudenmaan sosiaali- ja kriisipäivystys pyrkii tavoittamaan onnettomuuspaikalta poistuneet lapset, kertoi pelastuslaitos tiedotteessaan. Poliisi tutkii onnettomuuteen johtaneita syitä.
Pelastuslaitos sai hälytyksen tieliikenneonnettomuudesta noin puoli kahdeksalta tiistaiaamuna.
Tie tapahtumapaikalla on poikki liikenteeltä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan ajokeli on huono lähes koko maassa lumi- tai räntäsateen ja sään lauhtumisen vuoksi, varoittaa Ilmatieteen laitos.
Maan etelä- ja keskiosissa varoitetaan myös liukkaasta jalankulkusäästä jään päällä olevan veden vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




