SIMONKADULLA On oman hännän noston aika
Vaalikausi alkaa olla siinä mallissa, että aletaan ottaa asemia: kaivaa poteroita itselle ja kuoppia muille.
Uusi eduskunta valitaan ensi vuoden huhtikuussa, ellei sitä ennen järjestetä uusia vaaleja. Se ei näytä todennäköiseltä, vaikka hallituksen hankkeet toki tökkivät.
Välikysymyksiä on tehty tällä vaalikaudella 12. Koko viime kaudella niitä tehtiin 13 ja edellisellä 19. Aiheet ovat olleet nyt herkullisia: euroalueen talouskriisi, lapsiperheiden asema sekä tietenkin sote- ja kuntauudistukset – kaikki useampaan kertaan.
Mutta enemmistöhallituksen pää pysyy pinnalla ja kansanedustajat saattavat keskittyä oman tulevaisuutensa miettimiseen: onko haluja jatkaa vai palatako muihin hommiin? Niille, jotka vastaavat ensimmäiseen ”kyllä”, on nyt oman hännän noston aika ja myös strategian valinnan paikka.
Me mediassa tiedämme, että lainsäädäntötyö vaatii aikaa ja asioihin paneutumista, taustojen kaivelua ja eri kantojen kysymistä. Tämän kaiken keskellä ei välttämättä ole aikaa kirjoitella kannanottoja lehtiin, vaikka juuri puurtajat mielipiteineen tätä näkyvyyttä ansaitsisivat.
Heidän sijastaan on tiedotetykittäjäedustajia – tai näiden näppäriä avustajia – joilta irtoaa aina kannanotto omaa ”osaamis”aluetta tai ei aina sitäkään läheltä liippaaviin kysymyksiin. Usein ne ovat pulpahtaneet muutenkin pinnalle, mutta niistä puhumalla antaa asioita seuraavan vaikutelman.
Kolmas ryhmä ovat räväköitä ideoita kerran vaalikaudessa tai muuten harvakseltaan singauttelevat. Heitä voi joku jopa kadehtia, sillä he pääsevät näin näkyvästi otsikoihin ja muistuttamaan olemassaolostaan. Mediakin kiittää, kun voi pyöritellä uusia puheenaiheita uutisköyhänä aikana päivästä toiseen.
Viimeisimmästä voi mainita esimerkkinä helsinkiläisen perussuomalaisen Tom Packalénin, joka ehdotti helsinkiläisten vuokra-asujien pisteyttämistä ja pisteettömien sijoittamista nollalähiöön. Otsikoita ja keskustelua sikisi, ja pian Packalén ilmoittikin olevansa valmis ministeriksi.
Perussuomalaiset ovat taitavia nostamaan henkilökohtaista profiiliaan muutenkin. Kilpailu johtopaikoista kiinnostaa yleisöä, ja Jari Lindström aikookin haastaa helmikuussa ryhmäjohtaja Pirkko Ruohonen-Lernerin.
Myös Timo Soinin tasapainoilu EU- ja kotivaalien välillä tietää aina pitkää otsikkopaikkaa.
Kokoomuksen ja SDP:n riveistä ei isompia irtiottoja ole nähty. Hallitus tarvitsee tukea hankkeilleen ja mahdollisiin tuleviin hallituskumppaneihin yritetään pitää suhteet kunnossa. Neljästä suuresta kun saattaa jäädä ensi vuonna rannalle vain yksi.
Hallitusvetäjien varovaisuutta on ruokkinut myös vuodenvaihteeseen saakka laskenut kannatus. Sitten tuli käännös (Ylen kannatusmittauksessa) ja se voi jopa jatkua, jos uudistukset toteutuvat, kansa hyväksyy ne, oppositioon ei sittenkään luoteta tai jos hallituspuolueet vaihtavat vaikka puheenjohtajiaan.
Päivänselviä perintöprinssejä tai -prinsessoja ei kuitenkaan näy. Jan Vapaavuorta ja Alexander Stubbia pidetään ainakin vielä liian helsinkiläisinä seuraajina kokoomuksen Jyrki Kataiselle, joka ei ole ilmoittanut jatkosuunnitelmistaan. Voiko niitä olla muita kuin EU?
Vasemmistoliitto on käynyt taistoon rohkeammin. Sehän kyseenalaisti osinkoveropäätökset keväällä heti sen jälkeen, kun se oli itse ollut tekemässä niitä.
Niinikään hallituspuolue vihreiden närästys kunta- ja sosiaali- ja terveysuudistusta kohtaan näkyy ja kuuluu. Ryhmän juristi Tuija Brax on ottanut vakavasti professorien varoitukset uudistusten laillisuudesta.
”On enemmän uskon kuin tiedon varassa, mitä vahva peruskunta tarkoittaa. Sen nimiin perustetaan silti todella suuria uudistuksia”, hän kirjoitti (HS 17.12.2013).
Keskustalaisten ei juurikaan tarvitse nostaa häntäänsä, sillä muut tekevät sen heidän puolestaan. Otsikoissa pysyvät vain pääministerisuosikki Juha Sipilä ja eurovaaliehdokas Olli Rehn, joista kummankin hillitty julkikuva on ilmeisen omiaan rauhoittamaan kansaa näinä epävakaina talouden ja politiikan aikoina. Vaikutus näyttää ulottuvan myös muihin puolueisiin, mutta kuinka kauan?
EIJA MANSIKKAMÄKI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
