Eduskuntatalon töhrittyjen pylväiden puhdistamiseen ei riitä vesi ja oma painepesuri, arvioi hallintojohtaja – Museovirasto tarkastaa pylväiden kunnon tänään
Pertti Rauhion mukaan väri on ehtinyt imeytyä Eduskuntatalon huokoiseen materiaaliin, joten jatkotoimille on tarvetta.
Eduskuntatalon pylvään saumassa näkyi vielä punaista väriä torstaina aamupäivällä. Kuva: LEHTIKUVA / VESA MOILANENHelsingin Eduskuntatalon eilen töhrittyjen pylväiden puhdistaminen vaatinee jatkotoimia, sanoo Eduskunnan hallintojohtaja Pertti Rauhio STT:lle.
Museovirasto tarkastaa tänään pylväiden kunnon ja arvioi mahdollisen lisäpuhdistuksen tarpeen, Rauhio kertoo.
”Siellä osataan tällaisia kohteiden konservointia ja tällaisia ratkaisuja selvittää. Saamme sitten neuvon, että mitä tehdä.”
Töhrittyä aluetta puhdistettiin eilen vedellä ja painepesurilla. Rauhion mukaan väri on ehtinyt imeytyä huokoiseen materiaaliin, joten jatkotoimille on tarvetta.
”Silmämääräisesti arvioiden näyttää siltä, että pelkkä vesipesu ei siihen riitä”, Rauhio toteaa.
Maali-iskun tekijäksi ilmoittautuivat eilen Suomen Elokapina ja ruotsalainen Återställ Våtmarker. Ne kertoivat tiedotteessa yhdistäneensä voimansa kiinnittääkseen huomiota turpeen nostoon.
Poliisi kertoi eilen tutkivansa tapahtunutta törkeänä vahingontekona ja ottaneensa kiinni kymmenen ihmistä.
Rauhion mukaan pylväiden lisäpuhdistamiseen pitää tilata ulkopuolinen tekijä.
”Ei onnistu omalla työllä, koska meillä ei ole muuta kuin vettä ja painepesuri.”
Puhdistettavaa alaa lasketaan ainakin kymmenissä neliömetreissä, Rauhio arvioi.
”Pylväidenkin osalla on kymmeniä neliömetrejä, ja sitten pitää katsoa näitä portaita ja muuta. Kyllä sitä (puhdistettavaa) riittää.”
Rauhio ei osannut vielä aamupäivällä sanoa, mihin aikaan Museovirasto tulee tekemään arvion.
”Heillä oli muitakin kiireitä, eivätkä osanneet sanoa kellonaikaa. Mutta he pitävät tätä tärkeänä, että kyllä tänään varmaan käyvät.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




