HS: Hallitus harkitsee yhden tai muutaman raja-aseman avaamista
Hallitus tekee päätöksen asiasta ensi viikolla, kertoo Helsingin Sanomat.
Hallitus on HS:n tietojen mukaan tekemässä päätöksen itärajan avaamisesta tai suljettuna pitämisestä ensi viikolla. Kuva: Mikko NikkinenHallitus harkitsee yhden tai muutaman raja-aseman avaamista ensi viikolla, uutisoi Helsingin Sanomat.
Päätöstä asiasta ei HS:n mukaan vielä ole. Hallituslähteiden mukaan tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä, ettei ole olemassa kansallisen turvallisuuden kannalta perustetta pitää rajaa täysin kiinni, sillä rajalla ja rajan läheisyydessä on ollut varsin rauhallista.
HS:n tietojen mukaan hallituksessa on ollut esillä kaksi päävaihtoehtoa, joista toisen mukaan itäraja pysyy edelleen kiinni muuten kuin tavaraliikenteen osalta. Toinen vaihtoehto on yhden tai muutaman raja-aseman avaaminen.
Hallitus tekee päätöksen asiasta ensi viikolla, HS kertoo.
HS: HS:n tiedot: Hallitus harkitsee yhden tai useamman raja-aseman avaamista ensi viikolla
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






