Oikeuskanslerin ratkaisu Marinin bilekohukanteluista: Ei aihetta epäillä virkavelvollisuuden laiminlyömisestä
Oikeuskanslerin mukaan kanteluissa ei esitetty, että jokin pääministerille kuuluva virkatehtävä olisi jäänyt hoitamatta.
Pääministeri Sanna Marin sanoo, että hallitus on toiminut kestävän julkisen talouden eteen erityisesti tekemällä rakenteellisia uudistuksia. Kuva: LEHTIKUVA / Markku UlanderOikeuskansleri Tuomas Pöysti katsoo, ettei pääministeri Sanna Marinia (sd.) ole aihetta epäillä lainvastaisesta menettelystä tai virkavelvollisuuden laiminlyömisestä tämän vapaa-ajan vieton vuoksi.
Oikeuskanslerille tehtiin elokuussa useita kanteluita Marinin juhlinnasta kesällä. Kanteluissa muun muassa arveltiin, ettei Marin ollut alkoholin käytön vuoksi työkykyinen.
Oikeuskansleri kuitenkin huomauttaa ratkaisussaan, ettei kanteluissa esitetty, että jokin pääministerille kuuluva virkatehtävä olisi jäänyt hoitamatta. Hänen mukaansa oikeuskanslerin tehtäviin ei kuulu ministerin toiminnan moraalin tai ministerin poliittisen uskottavuuden arviointi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat




