Tiesitkö, että diesel-vero henkilöautoille on harvinainen poikkeus maailmalla? − ”Herättää voimakkaan epäoikeudenmukaisuuden tunteen”
SKAL-pomo huomauttaa, että polttoaineiden kustannukset ovat monissa kuljetusalan yrityksissä jopa tuplaantuneet päivätasolla.
Diesel on Suomessa koko Euroopan kalleinta. Myös dieselin verotus on täällä verrokkimaita raskaampaa. Kuva: Mikko SoiniSuomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry:n puheenjohtajan Anssi Kujalan tiedossa ei ole muita maita kuin Suomi, jossa muun polttoaineverotuksen lisäksi peritään erikseen veroa diesel-henkilöautojen käytöstä.
”Tämä henkilöautojemme käyttövoimavero, eli vanha diesel-vero, on kansallinen vero. Sen vanha peruste oli, että diesel on bensaa halvempaa, joten sitä voidaan erikseen verottaa”, Kujala kertoo.
SKAL:n puheenjohtajan mielestä perustelu on aikansa elänyt.
”Olen voimakkaasti sitä mieltä, että ainakaan henkilöautojen osalta tällainen ylimääräinen vero ei ole enää perusteltu. Dieselin hinta on noussut voimakkaasti, joten se herättää voimakkaan epäoikeudenmukaisuuden tunteen:”
”Olen voimakkaasti sitä mieltä, että ainakaan henkilöautojen osalta tällainen ylimääräinen vero ei ole enää perusteltu.”
Kujalan mukaan kuorma-autojen polttoainevero tulee pakotettuna EU-lainsäädännöstä.
”Siksi kuorma-autojen kohdalla sen poistamisesta pitäisi päättää EU-tasolla. Kaikkia keinoja vähentää kuljetusalan rasitusta pitäisi tietenkin näillä polttoaineiden hinnoilla miettiä, mutta diesel-veron poistaminen vaikuttaisi asiaan sangen vähän.”
SKAL-pomo huomauttaa, että polttoaineiden kustannukset ovat monissa kuljetusalan yrityksissä jopa tuplaantuneet päivätasolla.
”Kun on menty esimerkiksi 500 eurosta 1 000 euroon päivässä, tarvittaisiin paljon järeämpiä toimia.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






