
KSML: Viron veromalli käyttöön, Antti Kaikkonen vaatii
Keskustan puheenjohtaja vaatii monien keskushallinnon tehtävien hajauttamista maakuntiin. Polttoaineveroja ei Kaikkosen mielestä voi nyt korottaa.Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen ehdotti maanantaina Jyväskylässä vieraillessaan yritysverotuksen uudistamista hankalan työttömyystilanteen parantamiseksi.
Hallituksen esittämä yhteisöveron lasku 20 prosentista 18 prosenttiin on Kaikkosen mukaan kallis ja tehoton toimenpide. Kaikkosen mielestä verotukseen voisi ottaa mallia Virosta, Keskisuomalainen uutisoi.
”Viron veromallin mukaan yrityksiin sisälle jätetyt voitot olisivat selvästi nykyistä kevyemmin verotettuja kuin yrityksistä ulos otetut voitot. Tämä kannustaisi yrityksiä investoimaan kasvuun ja työllistämiseen”, Kaikkonen perustelee.
Yksinyrittäjien mahdollisuuksia palkata työvoimaa pitäisi myös Kaikkosen mukaan helpottaa.
”Varsinkin ensimmäisen vieraan työntekijän palkkaamisen pitäisi olla nykyistä helpompaa. Uuden työntekijän työllistämisen sivukulut voisi puolittaa ensimmäisen vuoden ajaksi. Tämä varmasti alentaisi työllistämisen kynnystä.”
”Viron veromallin mukaan yrityksiin sisälle jätetyt voitot olisivat selvästi nykyistä kevyemmin verotettuja kuin yrityksistä ulos otetut voitot.”
Kaikkonen puhui Jyväskylässä myös esiin keskustan esittelemästä hallinnon lähimallista, jossa valtion keskushallintoa hajautetaan maakuntiin. Lähimallilla voitaisiin hänen mukaansa tehdä vuosittain puolen miljardin euron säästöt.
”Koko keskushallinnosta pitäisi katsoa, mitä sieltä voidaan hajauttaa. Meidän käsityksemme mukaan aika paljon esimerkiksi rakentamiseen liittyvää päätösvaltaa, ympäristöhallintoa ja erilaisia luvituksia voitaisiin päättää alueilla”, keskustapomo sanoo.
Keskustan lähimallissa maakuntiin siirrettäisiin nyt keskusvallan kontolla olevaa päätäntävaltaa. Kaupunkimaisemaa Jyväskylässä. Kuva: Petteri Kivimäki”Ajatus on ensisijaisesti se, että päätösvaltaa siirrettäisiin läpileikkaavasti maakuntiin ja esimerkiksi Keski-Suomen asioista päätettäisiin Keski-Suomessa nykyistä laajemmin.”
Alueiden hallinto-organisaatioita, kuten hyvinvointialueita ja maakuntien liittoja, voisi Kaikkosen mukaan yhdistellä lähitulevaisuudessa yhdeksi ja samaksi organisaatioksi.
”Koko keskushallinnosta pitäisi katsoa, mitä sieltä voidaan hajauttaa.”
Polttoaineveroja ei Kaikkosen mielestä ole nykytilanteessa mahdollista nostaa.
”Sen sijaan sähköautoilijat on syytä ottaa talkoisiin nykyistä vahvemmin mukaan. Tapa siihen on vielä mietinnässä, mutta tällä hetkellä sähköautoilun ja polttomoottoriautoilun ero verotuksessa on todella iso.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat








