Kuluttaja haluaa kauppoihinlisää kotimaista kalaa
Helsingissä sijaitsevaravintola Martta tarjosi tiistaina sitrusgraavattua haukea, joka oli pyydetty Loviisan ja Porvoonmerialueelta. Kalle Särkkä Kuva: Viestilehtien arkistoKyselytutkimuksen mukaan 80 prosenttia suomalaisista haluaisi lisätä kalaruokien syöntiä. Yli puolet uskoo erityisesti kotimaisen kalan kulutuksen kasvavan.
Lähes 40 prosenttia arvioi Pohjoismaiden ulkopuolelta tulevien kalojen käytön vähenevän, kun vielä pari vuotta sitten niin uskoi vain seitsemän prosenttia. Myöskään norjalaisen lohen kysynnän ei uskota enää kasvavan.
Pro Kala -yhdistyksen järjestämään kyselytutkimuksen osallistui lähes 800 suomalaista.
Suomalaisista 93 prosenttia syö kalaa. Lähes kaikkien vastanneiden mielestä kala on terveellistä ja maukasta ruokaa.
Kalaa ostettaessa tärkeimmät valintaperusteet ovat laatu ja tuoreus. Seuraavaksi eniten merkitsee tuotetyyppi. Lähes 60 prosenttia tuijottaa hintaa, mikä korostuu etenkin nuorten keskuudessa.
Yli 70 prosenttia ilmoittaa ostavansa kalaa tuoretiskiltä aina kun se on mahdollista. Todellisuudessa kaksi kolmasosaa kalasta ostetaan pakasteina tai muina jalosteina.
Pro Kalan toiminnanjohtajan Katriina Partasen mukaan tässä suhteessa vastausten ja käyttäytymisen välillä on ristiriita, joka voi johtua esimerkiksi siitä, ettei mieleistä kalaa ole aina saatavilla tuoreena.
Noin 60 prosentin mukaan kalatiskien valikoimat ovat liian yksipuoliset.
Partasen mielestä kyselyn tulokset kannustavat lisäämään kotimaisen kalan valikoimia kaupoissa.
Myös kalastajat ja muu kala-ala saavat hyvää palautetta, sillä yli 80 prosenttia suomalaisista pitää kalatoimialaa nykyaikaisena elinkeinona.
95 prosentin mielestä on tärkeää, että kalaan liittyvät elinkeinot säilyvät Suomessa on elinvoimaisina.
Yli 40 prosentin mielestä kalan käsittely ja valmistaminen on hankalaa. Tässä asiassa apuun rientää Marttaliitto, joka keskittyy ensi vuonna neuvomaan kalaruokien laitossa.
Marttojen toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä kertoo, että yhdistyksen järjestämät kalankäsittelykurssit ovat aina täynnä. Oppia hakevat erityisesti nuoret miehet. Tarkoitus on kouluttaa lisää neuvojia maakuntiin ja lisätä kalakurssien ja neuvonnan määrää. Yhteistyötä tehdään myös kalastajien kanssa, jotta kursseille saadaan tuoretta kotimaista kalaa.
KATJA KOLJONEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
