Halla-aho Facebookissa: Asiallinen ja hyvä keskustelu Sipilän ja Orpon kanssa
"Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman nopeasti uusi, toimintakykyinen hallitus", sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Jussi Halla-aho poistui Kesärannasta puoliltapäivin. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTOPääministeri Juha Sipilä (kesk.) ja valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) katsovat, että Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa ei ole edellytyksiä jatkaa yhteistyötä.
Sipilä ja Orpo kertoivat asiasta Twitterissä iltapäivällä. He esittävät kantansa keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmille.
Sipilän mukaan pääministerin virka-asunnolla Kesärannassa järjestetään tiedotustilaisuus kello 17.
Keskustan ja kokoomuksen eduskuntaryhmien on tarkoitus olla koolla illalla. Lisäksi kokoomuksen puoluehallitus pitää puhelinkokouksen illalla.
"Tavoitteena on muodostaa mahdollisimman nopeasti uusi, toimintakykyinen hallitus. Myönteinen talous- ja työllisyyskehitys sekä sote- ja maakuntauudistus ovat tärkeitä", sanoo keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen.
Perussuomalaisten Halla-aho kertoo Facebookissa, että hän kävi asiallisen ja hyvän keskustelun Sipilän ja Orpon kanssa aamupäivällä Kesärannassa.
Halla-aho kertoo tehneensä Orpolle ja Sipilälle selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille. Samalla Halla-aho kertoi perussuomalaisten edellyttävän, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.
"Pääministeri (Sipilä) ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole", kirjoitti Halla-aho Facebookissa puoli kolmen maissa iltapäivällä.
Halla-aho aikoo kommentoida hallitusasiaa lisää huomenna iltapäivällä kello 14.
Perussuomalaisten johtohenkilöitä oli koolla jo aamulla puoluetoimistolla Helsingin keskustassa. Paikalla olivat Halla-ahon lisäksi ainakin puoluevirkailija Matti Putkonen ja tiettävästi myös puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalo.
Jos nykyisen hallituspohjan kariutuminen vahvistuu, todennäköisimpinä vaihtoehtoina keskustan ja kokoomuksen hallituskumppaneiksi on pidetty kristillisdemokraatteja ja RKP:tä.
RKP:n Anna-Maja Henriksson on valmis istumaan neuvottelupöytään uutta hallitusta muodostettaessa. Puolue-elimet keskustelevat lähipäivinä mahdollisesta osallistumisesta hallitukseen.
Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayahin mukaan puolueessa joudutaan keskustelemaan mahdollisesta osallistumisesta uuteen hallitukseen. Kaikki vaihtoehdot ovat hänen mukaansa "avoimina pöydällä".
"Katsoisin, että kokonaisuudessaan sote(-uudistus), maakuntauudistus ja valinnanvapauskin ovat suurin piirtein isoilta linjoiltaan hyväksyttävissä sekä kristillisdemokraateilla että RKP:lla", arvioi johtaja Markku Jokisipilä Turun yliopiston Eduskuntatutkimuksen keskuksesta aamulla. Tuolloin Sipilän ja Orpon kanta hallitusyhteistyön päättymiseen ei vielä ollut tiedossa.
Jokisipilän mukaan RKP:lle tärkeä kysymys mahdollisissa uusissa hallitusneuvotteluissa olisi Vaasan keskussairaalan tilanne.
Hallitus on aikonut lakkauttaa Vaasan laajan ympärivuorokautisen päivystyksen osana sote-uudistusta. Suunnitelma on aiheuttanut huolta etenkin alueen ruotsinkielisen väestön keskuudessa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
