Tuhansia työpaikkoja on vaarassa ‒ ”Hintojen noustava, jotta taksipalvelut jatkuvat”
Myös taksit kärsivät kohonneista polttoainekustannuksista muun kuljetusalan tavoin. Kuluttajille se tietää hintojen nousua.
Taksikyydit ovat muun kuljetusalan tavoin kovan kustannuspaineen alla. Kuvituskuva. Kuva: Lari Lievonen”Hintojen nousu herättää meissä kaikissa harmitusta, allekirjoittanut mukaan lukien. On kyse sitten tuotteesta tai palvelusta, johon myös Lähitaksi kuljetuspalveluyrityksenä lukeutuu”, sanoo Lähitaksi Oy:n va. toimitusjohtaja Pasi Rokosa.
”Polttoaineiden hintojen myötä kallistuvat taksimatkat eivät kuitenkaan johdu kuljettajasta, vaikka takapenkin syyttävä sormi olisi häneen helppoa osoittaa”, Rokosa jatkaa tiedotteessa.
Rokosa haastaa katsomaan asiaa kallistuvan kolikon kääntöpuolelta: jos taksipalveluiden halutaan ylipäänsä jatkuvan, on hintojen noustava.
”Tämä on sekä välttämätön että vastuullinen teko. Lähitaksin 3 000 ammattikuljettajan toimeentulo on nykyisellään uhattuna.”
Rokosa muistuttaa, että Suomessa taksit kuuluvat kiinteäksi osaksi julkista liikennettä. Taksien avulla myös mahdollistetaan välttämättömien kuljetuspalveluiden verkosto monille.
”Myös heille, joita korkea ikä tai vamma estää muuten kulkemasta.”
Lähitaksi on toiminut Uudellamaalla jo vuodesta 1965.
Nykyisin yritys ajaa kyytejä myös Riihimäellä sekä Lapissa, ja vastaa Kela-kyydeistä Uudenmaan ja Lapin lisäksi Kymenlaaksossa sekä Kanta- ja Päijät-Hämeessä.
Pasi Rokosan mukaan yritys haluaa taata kuljettajilleen mahdollisuuden toimeentuloon sekä toimia koko taksialan vastuullisena suunnannäyttäjänä.
”Haluamme varmistaa, että jokainen pääsee turvallisesti perille – nyt ja tulevaisuudessa. Vaikka se maksaisikin vähän enemmän.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



