Kotimaista kannattaasuosia myös kalaruuissa
Kari Salonen WWF Suomen päivitetty kalaopas auttaa kuluttajaa arkipäivän valinnoissa, meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen kertoo. Kuva: Viestilehtien arkistoKuluttajan valinnoilla on iso merkitys maailman kalakantojen suojelussa.
”Kalakaupassa kannattaa valita ensisijaisesti kestävästi pyydettyä kotimaista”, WWF:n meriohjelman päällikkö Sampsa Vilhunen opastaa.
Toinen hyvä muistisääntö Vilhusen mukaan on suosia pienikokoisia lajeja, kuten muikkua tai silakkaa.
”Jos ostaa ulkomaista kalaa, kannattaa suosia MSC-sertifikaatilla merkittyjä tuotteita.”
Vinkkiä arkipäivän valintoihin saa WWF:n kolmatta kertaa päivitetystä kalaoppaasta, jossa kalat on luokiteltu liikennevalojen värein niiden pyynnin ja kalakantojen kestävyyden mukaan.
Vihreällä merkittyjä kaloja voi ostaa hyvällä omallatunnolla, keltaisen värin kohdalla tulee harkita kestävämpää vaihtoehtoa ja punaisella merkittyjä välttää kokonaan.
”Itämeren lohi vaihtoi keltaiselta listalta punaiselle, koska sen tämän vuoden kalastuskiintiöt ovat kaukana kestäväksi määritellystä. Suosittelemme, etteivät kaupat ja ravintolat ostaisi Itämeren lohta myyntiin”, Vilhunen kertoo.
Kalaoppaaseen on arvioitu yhteensä 59 kala- ja äyriäislajia, joista on annettu yli sata suositusta.
Oppaan vihreälle listalle ylsivät nyt muun muassa luomukasvatettu merilohi ja silli. Vihreälle listalle niinikään päässeet harjus, salakka ja hopearuutana ovat lähinnä virkistyskalastajan saaliita.
”Itse pyydetty vihreän listan kala vähentää tuontikalan menekkiä. Ulkomaisen kalan alkuperästä tai kalastusmenetelmistä ei usein ole tarkkaa tietoa”, Vilhunen sanoo.
Lisäksi monen lajin suositukset ovat tarkentuneet.
Esimerkiksi siiasta löytyy nyt sekä vihreä, keltainen että punainen listaus. WWF suosittaa etenkin kiertovesikasvatettua ja villiä järvisiikaa.
WWF tavoittelee Suomesta ensimmäistä maata, jossa vuoden 2015 loppuun mennessä on myynnissä vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa.
Monet kaupat ja ravintolat ovat jo ilmoittaneet pyrkivänsä noudattamaan WWF:n kalaopasta.
Esimerkiksi Fazer on noudattanut suosituksia luopumalla kokonaan punaisen listan kaloista ja äyriäisistä jo keväästä 2010. Amica-ravintoloissa Suomessa on tarjolla esimerkiksi kotimaista särkeä ja haukea.
”Haluamme lisätä kotimaisen ja lähialueilta pyydetyn kalan käyttöä”, Fazer Food Servicesin hankintapäällikkö Jiri Luoto kertoo.
Kotimaisen suosimista vaikeuttaa kuitenkin sen korkea hinta. Hintaero esimerkiksi Norjan loheen voi Luodon mukaan olla jopa 30 prosenttia.
”Kotimaisen kalan tuotantoon pitäisi saada lisää tehoa yhteistyöllä, sillä varsinkin ketjun alkupää on liian pirstaloitunut.”
TIINA TAIPALE
Kalaopas ja tietoa ylikalastuksesta osoitteessa www.wwf.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
