Väyrynen vauhdittaa vaalikampanjaansa ilmoitusliitteellä: "Jäljellä oleva aika ei riitä"
Viikonloppuna kerrottiin, että Väyrynen on saanut tukiryhmineen kerättyä kannattajakortteja alle 10 000 kappaletta.
Kannattajakorttien keräämistä on Väyrysen mielestä vaikeuttanut se, että hän on joutunut uutispimentoon.Oman Kansalaispuolueensa listoilta lähestyvissä presidentinvaaleissa ehdolla oleva konkaripoliitikko Paavo Väyrynen julkaisi tänään maanantaina ilmestyneessä Maaseudun Tulevaisuudessa monisivuisen ilmoitusliitteen. Ilmoitusliitteeseen sisältyy myös kaksi leikattavaa Paavo Väyrysen kannattajakorttia.
Ilmoitusliitettä Väyrynen perustelee tiedotteessa sillä, että presidentinvaalit ovat jo varsin pian.
"Jäljellä oleva aika ei riitä siihen, että kortit saataisiin kerätyksi äänestäjiä henkilökohtaisesti tapaamalla. Tästä syystä pyrimme keräämään niitä myös postin välityksellä", hän sanoo.
Tuleva presidenttiehdokas toivoo, että mahdollisimman moni lukija täyttäisi kortteja.
Viikonloppuna kerrottiin, että Väyrynen on saanut tukiryhmineen kerättyä kannattajakortteja alle 10 000 kappaletta. Vaaleihin osallistumiseen vaaditaan 20 000 kannattajakorttia.
Kannattajakorttien keräämistä on Väyrysen mielestä vaikeuttanut se, että hän on joutunut uutispimentoon. Hän harmittelee myös sitä, että aiemmissa vaaleissa huomiota keränneet kampanjatuotteet eivät ole enää saavuttaneet entisenlaista suosiota.
Presidentinvaalien kannattajakortit pitää luovuttaa oikeusministeriölle noin kuukauden kuluttua.
Lue lisää:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
