SMP:n konkari perussuomalaisten vaalivalvojaisissa: ”Tässä on vasta hassut ennakkoäänet. Ei näillä vielä joulukuusta koristella"
”Minulle on ihan sama, valitseeko ihminen vegeburgerin tai lihaburgerin. Yhteiskunta ei saa kuitenkaan pakottaa syömään kasvisruokaa", perussuomalainen aktiivi kommentoi.
Perussuomalaisten konkari Fred Koroleff toivoo, että EU-kriittiset voimat pystyvät estämään liittovaltiokehityksen Euroopan Unionin sisältäpäin vaikuttamalla. Kuva: Sanne KatainenPerussuomalaiset kokoontuivat sunnuntaina eurovaalien vaalivalvojaisiin Helsingin Apollo Live Clubille. Ennakkoäänien tulosten perusteella perussuomalaiset on viidenneksi suurin puolue ja meppipaikkoja olisi tulossa kaksi.
Vuodesta 1972 perussuomalaisten edeltäjää Suomen Maaseudun Puoluetta kannattanut helsinkiläinen Fred Koroleff arveli, että Suomen jääkiekon MM-finaalipeli karsi väkimäärää perussuomalaisten vaalivalvojaisista.
”Tässä on vasta hassut ennakkoäänet. Ei näillä vielä joulukuusta koristella. Toreilla innostus vaaleja kohtaan oli vähäisempää kuin eduskuntavaaleissa”, Koroleff kommentoi ennakkoäänien tulosten jälkeen.
Eläkkeellä oleva Koroleff äänesti EU:hun liittymisen puolesta vuoden 1994 neuvoa antavassa kansanäänestyksessä. Liittovaltiokehitys on kääntänyt hänen ajatuksiaan kriittisemmäksi EU:ta kohtaan.
”Olemme eurooppalaisia, mutta Brysselin direktiiveillä ei pidä määrätä suomalaisten veroista ja sosiaaliturvasta. Suomen ei pidä olla mallioppilas EU:ssa.”
Koroleffin mukaan suomalaista maataloutta puolustetaan juomalla maitoa ja syömällä lihaa. Perussuomalaiset vastustavat myös EU:ssa ilmastohysteriaa.
”Minulle on ihan sama, valitseeko ihminen vegeburgerin tai lihaburgerin. Yhteiskunta ei saa kuitenkaan pakottaa syömään kasvisruokaa", Koroleff sanoo.
Perussuomalaisten kannatus viime eurovaaleissa oli 12,9 prosenttia ja puolue sai kaksi meppipaikkaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
