Liito-oravat määräävät metsänhoitoa ja maankäyttöä
Alavuden kaupungin nimikkoeläimestä liito-oravista on kirjoitettu viime Maaseudun Tulevaisuudessakin useasti. Liitureitahan esiintyy Euroopan unionin alueella ainoastaan Suomessa ja Virossa. Tästä johtuen vastuumme lajin suojelusta on määritelty vuonna 1992 laaditussa EU:n luontodirektiivissä.
EU:n suojan myötä liito-oravista onkin tullut maassamme metsänhoidon ja maankäytön suunnittelussa erityisesti huomioitava vaikuttaja. Voisi todeta, että suoranainen määrääjä.
Siitä voidaan olla montaa mieltä, meneekö suojelu joissakin tapauksissa liiankin määrääväksi. Liito-oravia pitää suojella, mutta se ei saisi rajoittaa rakentamista.
Todellisuudessa liito-oravat tykkäävät asua ihmisten ”nurkissa” ja pihoissa. Vain sopivia pesäpönttöjä sekä maalaisjärjen mukaista sekametsää heille pitäisi olla hieman tarjolla. Eri puulajeja yleensä metsissämme luontaisesti kasvaakin.
Olen seurannut liito-oravien elämää tarkasti noin 50 vuotta kesämökin lähimetsässä ja runsaat 20 vuotta jokapäiväisesti Töysän kuntakeskuksessa, omakotitaloni pihapiirissä sekä lähimetsässä. Pitkäaikaisen seurannan tuloksena väitän tietäväni liito-oravien elämisestä ja käyttäytymisestä lähes kaiken.
Töysänjoen ja Ponnenjärven läheisyydessä sijaitsevasta talostani on lähimpiin naapureihin satakunta metriä ja keskustielle hieman enemmän.
Jo ennen talon valmistumista laitoin erilaisia pesäpönttöjä pihapuihin ja läheisyyteen, liito-oraville heti alkuun kahdeksan pönttöä.
Moni vitsaili pöntöistä minulle: ”Meinaatko pyydystää liito-oravia muualta tänne? Koskaan ei ainakaan liitureita näihin maisemiin keskelle kirkonkylää tule.”
Mutta kuinkas kävikään? Ei mennyt kuin vajaa vuosi ja pääsimme ihastelemaan liito-oravien häälentoja omassa pihassa. Liittelyyn osallistui peräti viisi ”kinnasta”. Sitä menoa ihastelivat tavalliset kuusioravatkin pesäpönttöjensä aukoilla silmät pyöreinä.
Ei aikaakaan, kun pieniä hopeaturkkeja alkoi lennellä pihassamme ja kiipeillä puissa. Vähintään on vakituisia liito-oravaperheitä asustanut aina pihamme alueella 4–6 pöntössä, enimmillään yhdeksän. Kirkkotarhan puihinkin piti muutama vuosi sitten laittaa liito-oravan pönttöjä, kun hopeaturkkien nähtiin kiipeilevän pitkin kirkon seiniä. Ja pöntöt saivatkin heti asukkaita.
Yhtenä suvena liito-orava pesi tavallisen oravan pesäpöntöstä noin 10 metrin etäisyydelle. Minä tein maakellarin perustuksen pesien väliin. Liito-oravat ihmettelivät rakennushommia pesäaukon suulla ja pöntön katolla istuen päivälläkin. Tavalliset oravat sätkyttivät häntäänsä kiukusta puhisten pesänsä katolla ja lähioksilla.
Meni muutama päivä, kun tavallinen orava kyllästyi rakentamisen ääniin ja emo kiikutti poikasensa syliotteella talon taakse toiseen pönttöön noin 40 metrin etäisyydelle.
Sitten alkoi maamassojen ajo maakellarin päälle. Pennalan Samin traktorin lavan reuna täräytti kippiä nostettaessa liiturien pesäpuun kylkeen. Yksi orava kipaisi katsomaan pesäpöntön ulkoreunaan ja toinen vaivautui kurkistelemaan vain pesän kulkuaukosta. Lyhyen tilannekatsauksen tuloksena oravat varmasti totesivat tuttujen ihmisten olleen häiriön aiheuttajia ja työntyivät takaisin tyytyväisinä pesäänsä.
Tämäkään välikohtaus ei aiheuttanut liiturien poistumista maakellarin läheisyydestä. Vielä nyt kahden kesän jälkeenkin liito-oravat asustavat samassa pesässä.
Vain yhtenä talvena hopeaturkit ovat kärsineet asuntopulasta, kun yksi perhe ilmestyi poikasineen ulos taloni vintiltä.
Oravien lisäksi on myöskin lukematon määrä lintulajeja piha-alueella. Esimerkiksi varpushaukka ja sarvipöllö pesivät rappusiltani noin 30–40 metrin päässä. Tuulihaukka tänä kesänä hautoi poikasensa entisessä harakan pesässä, noin kuusi metriä takaterassista.
Liito-oravat ja myös muut luonnon eläimet ja linnut tykkäävät pesiä ja elää ihmisten läheisyydessä, kun ne kokevat, ettei ole mitään pelättävää. Sen ne huomaavat esimerkiksi siitä, että niille on laitettu sopivia pesäpönttöjä valmiiksi.
Pentti Hautala
Töysä
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
