Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Traktorikuskista karjatilan isännäksi

    Glenn Sundqvist kasvattaa sonnivasikat ternivasikasta viisikuukautisiksi. Esko Keski-Vähälä
    Glenn Sundqvist kasvattaa sonnivasikat ternivasikasta viisikuukautisiksi. Esko Keski-Vähälä Kuva: Viestilehtien arkisto

    PEDERSÖRE

    Punaisesta navetasta kuuluu ammuntaa. Jos eläimet olisivat ulkona, ääni kuuluisi keskipohjalaisen Lepplaxin kylän eloisalle koululle saakka.

    38-vuotiaan pedersöreläisen Glenn Sundqvistin maatila sijaitsee lähes keskellä kylää. Navetta on yksi kylän kolmesta navetasta, jossa on vielä karjaa.

    Vaikka maatilat ympärillä hiljenevät, Sundqvist uskoo vahvasti maatalouteen ja karjankasvatukseen.

    Muutama vuosi sitten Sundqvistilla oli traktori ja muutama työkone, joilla hän urakoi muiden pelloilla. Haave omasta tilasta iti silti koko ajan.

    ”Veljeni viljeli kotitilaamme, jossa hän kasvatti sonneja ja tarhasi turkiseläimiä. Veli investoi kuitenkin turkistuotantoon eikä tarvinnut uutta peltoa, kun sitä hänelle tarjottiin. Veli kannusti minua ostamaan tarjotut pellot.”

    Sundqvistin maanviljelijän ura alkoi, kun hän osti ensimmäisen 20 hehtaarin peltoalansa.

    Kaksi vuotta tämän jälkeen, vuonna 2012, veli päätti myydä koko tilan rakennuksineen ja eläimineen. Kaupat tehtiin, ja samaan aikaan allekirjoitettiin 15 vuoden vuokrasopimus veljen 50 hehtaarin peltoalasta. Myös 50 hehtaaria kyläläisten vuokrapeltoja siirtyi Glennin viljelykseen.

    ”Elykeskuksessa epäiltiin, että onnistuukohan koko homma. Kun aloittaa tyhjästä, on hankala osoittaa tilaa kannattavaksi.”

    Sundqvist aloitti vaaditut kurssit ennen kuin mitään oli päätetty. Starttiraha kuitenkin irtosi, kun tarvittavat laskelmat oli tehty ja suunnitelma osoitettu kannattavaksi.

    Koneurakoitsijasta tuli muutamassa kuukaudessa 120 hehtaarin viljelijä ja 150 eri-ikäisen sonnin kasvattaja.

    Sonneja tuli jonkin verran tilakauppojen mukana. Eläimiä piti kuitenkin saada lisää, joten Sundqvist vuokrasi läheltä vanhan navetan ja teki sopimuksen Snellmannin kanssa ternivasikoiden kasvatuksesta.

    Nyt navetassa on 90 vasikkaa, jotka kasvavat tilalla noin viisikuukautisiksi asti.

    ”Vasikkakuolleisuus on tällä hetkellä vähän yli viisi prosenttia, mikä on liikaa. Tautipaine on kova. Viime viikolla hoidin vasikkaa jopa sylissä, mutta se ei auttanut. Vasikka kuoli.”

    ”Yllättävän hyvin kaikki on kuitenkin mennyt, vasikat oppivat nopeasti juomaan automaatista eikä epidemioita ole ollut.”

    Juottovasikat pidetään noin 10-asteisessa navetassa sisällä. Vasikat juovat automaatista vapaasti oman päiväannoksensa, jonka kulumista seurataan. Lisäksi vasikoilla on koko ajan tarjolla täysrehumysliä ja heinää.

    Vieroituksen jälkeen vasikat siirtyvät ulos latoon olkipedille, jossa ne saavat tilan omaa rehua ja täysrehua.

    ”Parhaiten kasvaneet jätän omaan kasvatukseen, loput lähtevät välitykseen. Keskimääräinen päiväkasvu on yli 900 grammaa vuorokaudessa.”

    Useimmissa peltotöissä tuore tilanomistaja on konkari. Sundqvist osti ensimmäisen traktorinsa kymmenen vuotta sitten ja on lähinnä niittänyt ja paalannut lähialueilla.

    Edelleen paalausurakointi ja oljen myynti ovat merkittävässä osassa tilan tuotannossa.

    Sundqvist paalaa kanttipaalaajalla vuosittain noin 200 hehtaaria olkea, joka myydään pääasiassa turkistarhoille Keski-Pohjanmaalle. Olki kasataan kerroksittain, jolloin se sopii erinomaisesti tiloille, joissa olki kannetaan ja levitetään käsin.

    ”Vanhin poikani Jimmy hoiti viime kesänä paalauksen, kun itse työskentelin omilla pelloilla.”

    Sundqvistin pellot ovat luomussa, mutta eläimet ruokitaan tavanomaisesti. Sundqvist viljelee 50–60 hehtaarilla luomuohraa, joka myydään luomutiloille.

    Omille eläimille ostetaan vilja ulkopuolelta, sillä tavanomaisesti tuotettu vilja maksaa puolet luomuohran hinnasta.

    Loput peltoalasta on nurmella, josta osa paalataan tuorerehuksi ja osa kuivataan heinäksi ja myydään turkistarhoille.

    Sundqvist on selvästi innostunut työstään. Kotitalo sijaitsee maatilan vieressä. Perheeseen kuuluu 12 lasta, joista nuorin on 1,5 kuukauden ikäinen vauva. Glennin vaimo Anna-Greta hoitaa lapsia kotona. Myös Glennin 75-vuotias äiti asuu lähellä.

    ”Jos aion laajentaa, se pitää tehdä ennen 40:tä ikävuotta. Näin saan paremman investointituen. Laajennan joko sonnin tai ternivasikoiden kasvatukseen. Kaikki riippuu siitä, löytyykö näin tiiviiltä kylältä rakennukselle tilaa.”

    Jatkajia tilalle saattaa löytyä, sillä 17-vuotias Jimmy on tilalla apuna päivittäin.

    Jimmy opiskelee ammattikoulussa logistiikkaa, mutta isän mielestä ajamiseen kyllästyy vuosien jälkeen. Entisenä rehuautokuskina hän tietää, mistä puhuu.

    JONNA TAKKUNEN

    Viime viikolla

    hoidin vasikkaa jopa sylissä, mutta se ei auttanut. Vasikka kuoli.«

    Avaa artikkelin PDF