Ministeriö helpottaisi hyljejahtia
Maa- ja metsätalousministeriö esittää itämerennorpalle sadan yksilön metsästyskiintiötä. Harmaahylkeen eli hallin kiintiö pysyy edellisvuoden tasolla hieman yli tuhannessa.
Metsästyksellä on tarkoitus ehkäistä kalankasvatukselle aiheutuvia yli miljoonan euron hyljevahinkoja. Vuonna 2013 ammattikalastajista joka kolmas ilmoitti kärsineensä hylkeiden aiheuttamista saalismenetyksistä, ja vahingoitetun saaliin arvo olisi markkinoilla ollut yli 450 000 euroa.
Itämerennorppien kanta on 1980-luvun lopulta lähtien kasvanut vakaasti arviolta yli 20 000:een. Viime vuosina itämerennorppaa on saanut metsästää ainoastaan vahinkoperusteisin poikkeusluvin, ja kiintiö on ollut 30 yksilöä. Byrokraattiseksi osoittautunutta lupaprosessia halutaan nyt keventää. Metsästys on tarkoitus sallia pyyntiluvin Perämeren–Merenkurkun alueella.
Harmaahylkeiden määrä on kasvanut 2000-luvulla jopa yli 50 000:een. Hallien metsästys sallitaan ilman erillistä pyyntilupaa kaikkien mereen rajoittuvien maakuntien alueilla. Enimmäismäärät ovat samat kuin edellisenä vuonna: Perämeren–Merenkurkun alueella noin 680, Lounais-Suomen kannanhoitoalueella hieman yli 270 ja Suomenlahden kannanhoitoalueella noin 90 hallia.
Metsästäjällä on velvollisuus ilmoittaa saaliiksi saaduista halleista Suomen riistakeskukselle.
Ministeriön kiintiöesitys on parhaillaan lausuntokierroksella, ja asetukset on tarkoitus saada voimaan elokuun alusta.
Riitta Ryynänen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
