Tiekirkkojen ovet kävivät tiuhaan
Suomessa oli kesän aikana 280 ohikulkijoille avointa tiekirkkoa. Kävijät laskettiin sadassa kirkossa.Kirkoissa vieraili yhteensä 229 236 ihmistä. Keskimääräinen kävijämäärä kirkkoa kohden oli 2 292. Luvut vaihtelivat eri kirkkojen välillä muutamasta kymmenestä tuhannesta alle sataan.
Kirkoissa puhutteli vahvimmin tunnelma, arkkitehtuuri ja kirkkoympäristö. Vastaajista 80 prosenttia suosittelisi tiekirkkoja muillekin ja 71 prosenttia aikoo pysähtyä niihin tulevaisuudessakin. Eniten käynneistä saatiin mielenrauhaa, kivoja taukopaikkoja kesäreissulle ja tietoa historiasta.
Kävijämäärät laskeneista kirkoista kolme suosituinta olivat Turun tuomiokirkko, Pyhän Ristin kirkko Raumalla ja Oulun tuomiokirkko.
”Sateisesta kesästä huolimatta kävijämäärät olivat hyvät. Laskentatavat ovat vaihdelleet eri vuosina ja eri kirkoissa, joten luvut ovat suuntaa-antavia. Joka tapauksessa tiekirkoissa käydään vuosi vuodelta enemmän”, kertoo tiedottaja Sirpa Seppä Kirkkopalveluista.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

