VÄITÖS Sisäsiittoiset myyrätpärjäävät saarissa
Sisäsiittoisimmat myyrät pärjäävät parhaiten eristyneillä saa-
rilla, filosofian maisteri Kaisa Rikalainen toteaa väitöskirjassaan.
Yleensä sisäsiittoisuutta pidetään haittana, joka johtaa perimän monimuotoisuuden vähenemiseen. Se saattaa aiheuttaa vikoja ja sairauksia, esimerkiksi koirille periytyvää lonkkavikaa ja ihmiselle sirppisoluanemiaa.
Yleisesti ajatellaan, että sisäsiitoksen välttäminen ja geneettisen monimuotoisuuden lisääminen parantaa yksilöiden kykyä tuottaa elinvoimaisia jälkeläisiä. Rikalaisen tutkimustulokset viittaavat päinvastaiseen.
Eristyneillä saarilla eläville metsämyyrille sisäsiittoisuudesta on yllättäen hyötyä.
Saarissa sisäsiittoisimmat myyrät lisääntyivät suuremmalla todennäköisyydellä kuin vähemmän sisäsiittoiset. Saarioloissa myyrät tulevat toimeen ehkä parhaiten sukulaisten kanssa, mikä näkyy lisääntymisetuna.
Yhtenäisellä manneralueella ilmiötä ei havaittu.
Saarista myyrät pääsevät pois vain talvella, jos silloinkaan. Sisäsiittoisuuden vaikutukset eivät välttämättä ole aina haitallisia, Rikalainen päätteli.
Tutkimus toteutettiin Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella.
REIJO VESTERINEN
Sisä-
siittoisuuden vaikutukset eivät välttämättä
ole aina
haitallisia.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
