VIIKON TERVEYSVINKKI Muistisairas hyötyyhyvästä ruuasta
Kotona asuvien muistisairaiden ravitsemuksessa on usein merkittäviä puutteita, kertoo Suomen muistiasiantuntijat ry:n tuore tutkimus.
”Suomessa ei ole koskaan aikaisemmin tutkittu vastaavalla tavalla iäkkäiden kotona asuvien muistisairaiden ja heidän puolisohoitajiensa ravitsemusta”, projektijohtaja Merja Suominen toteaa.
”Osasimme odottaa puutteita ravitsemuksessa, mutta meidät tutkijat yllätti, että saimme esiin myös ravitsemusohjauksen myönteisen vaikutuksen.”
Hyvä ravitsemus paransi muistisairaiden henkisiä toimintoja ja jaksamista. Lisäksi he kokivat hengenahdistuksen ja depressio-oireiden lievittyvän ravitsemusohjauksen ja sitä seuranneen paremman ravitsemuksen ansiosta.
Puolet tutkituista naisista ja lähes neljännes miehistä sai tutkimuksen alkaessa liian vähän energiaa ravinnostaan. Yksipuolisen ruokavalion vuoksi myös proteiinin ja suojaravintoaineiden saanti jäi vähäiseksi.
Heikoin ravitsemustilanne oli perheissä, joissa puolisohoitaja oli mies.
”Näissä perheissä näyttäisi olevan eniten tarvetta ja myös kiinnostusta ravitsemusneuvontaan, yksinkertaisiin ruuanlaitto-ohjeisiin sekä ruuanvalmistuskursseihin”, Suominen sanoo. MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
