Markku Siponen nousi keskustan varapuheenjohtajaksi – Kaikkonen jatkaa puheenjohtajana
Varapuheenjohtajina jatkavat Hilkka Kemppi ja Markus Lohi, uutena valittiin Markku Siponen.
Keskustan puheenjohtajana jatkava Antti Kaikkonen sai onnittelut puoluesihteeri Antti Siika-aholta (vas.). ANSSI TAKALA / LEHTIKUVA.Keskustan puoluekokous on valinnut Antti Kaikkosen jatkamaan puolueen puheenjohtajana seuraavat kaksi vuotta. Kaikkosella ei ollut vastaehdokkaita.
”Lämmin kiitos. Haluan tässä kohtaa alkaa todella viritellä koko porukkaa sinne ensi kevääseen. Aletaan kääntää katsetta sinne ensi kevään vaaleihin ihan tosissaan. Silloin on se todellinen paikka vaikuttaa isänmaan suuntaan, hän sanoi kiitospuheessaan.”
Kaikkonen sanoi lupaavansa tehdä parhaansa ja vetosi siihen, että vielä joka vaalipiiriin saataisiin hyvät ehdokaslistat.
52-vuotias sipoolainen kansanedustaja aloitti puolueen johdossa kaksi vuotta sitten.
Keskustan varapuheenjohtajina jatkavat kansanedustajat Hilkka Kemppi ja Markus Lohi. Kolmanneksi varapuheenjohtajaksi nousi kansanedustaja Markku Siponen. Kemppi sai eniten ääniä, Siponen toiseksi eniten ja Lohi kolmanneksi eniten.
Ehdokkaina varapuheenjohtajakisassa olivat myös kansanedustaja Jouni Ovaska, opettaja Karoliina Harjuoja ja johtava oikeudellinen neuvonantaja Petra Schulze-Steinen.
Keskustan puoluekokous on koolla Tampereella toista päivää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



