
Poronhoitoon kasvetaan pienestä pitäen – katso video kesäyön vasanmerkinnästä
Vasanmerkinnät ovat yhteisöllisiä tapahtumia, johon osallistuvat poronhoitajien perheet ja sukulaiset.
Vasanmerkintään osallistuu yleensä poronhoitajien sukulaisetkin. Kollajan paliskunnan merkintään osallistui toistasataa ihmistä. Kuva: Pekka Fali
Olga Oinas-Panuma kirjaa veljensä, poroisäntä Lauri Oinas-Panuman tunnistamat poromerkit. Kuva: Pekka Fali
Poronvasa pysyy yllättävän rauhallisena, kun Jouko Kynkäänniemi nappaa sen syliinsä ja Jarmo Kynkäänniemi leikkaa sille korviin merkit. Poromerkkien avulla tiedetään, kenelle poro kuuluu. Kuva: Pekka FaliPitkä talvi huoletti poronhoitajia vielä kesäkuun alussa. He jännittivät, riittäisikö imettäville vaatimille ruokaa, kun lumi oli maassa.
Poronhoitoalueen eteläosassa Kollajan paliskunnassa saatiin kuitenkin vasojen merkinnässä huokaista helpotuksesta, sillä vasat olivat hyväkuntoisia.
"Viileän alkukesän ansiosta on ollut vähän räkkää. Silloin porot pysyvät erillään ja niille on enemmän ruokaa", paliskunnan poroisäntä Lauri Oinas-Panuma selvittää.
Helteillä sääsket ja paarmat kiusaavat poroja, jolloin ne kerääntyvät suuriin tokkiin.
Lämpimiä ilmoja kuitenkin tarvitaan, jotta porot on helpompi ajaa aitaan vasanmerkintää varten.
Oinas-Panuman mukaan vasoja on melkein yhtä paljon kuin vaatimia. Syksy oli lämmin ja vaatimet tulivat hyvin kiimaan.
"Vielä ei kuitenkaan kannata henkseleitä paukutella. Ilveskanta on kasvussa."
Hän arvioi, että melkein 30 prosenttia vasoista joutuu suurpetojen suihin.
Kollajan paliskunta aloitti vasanmerkinnän juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina Pudasjärven Säynäjäkankaalla. Koko urakassa menee pari viikkoa.
Päivällä porot kootaan tokkaan ja kuljetetaan aitaan, illan tullen aidalla alkaa vilske.
Poroja päästetään pienissä erissä kirnuun eli pieneen, pyöreään aitaukseen. Vasat, joilla ei vielä ole poromerkkiä korvissa, napataan kiinni ja niiden kaulaan sidotaan numerolappu.
Vasojen laputus on erityisesti lasten mielipuuhaa.
Laputuksen jälkeen porot saavat rauhoittua hyvän tovin kopassa eli isossa aitauksessa. Samaan aikaan poronhoitajat apujoukkoineen kerääntyvät nuotion ääreen makkaranpaistoon ja pullakahveille.
Numeroidut vasat hakeutuvat emiensä luokse ja käyvät nisällä. Silloin nähdään emän poromerkin perusteella, kenelle vasat kuuluvat.
Kirjurit merkitsevät laudoille emän poromerkin vasan numeron kohdalle. Lopuksi kolmelle eri laudalle kirjatut merkit verrataan keskenään, jotta varmistutaan, että merkit ovat oikein.
Itse leikkuu pääsee käyntiin vasta puolen yön tienoilla.
Vasa otetaan kiinni ja sen korviin viilletään terävällä puukolla omistajan poromerkki.
Vasan rauhallisuus yllättää. Se ei puukon viilloista juuri hätkähdä. Varmat otteet pitävät sen aloillaan.
Korvista vuotaa verta yllättävän vähän. Merkkauksen jälkeen vasa kirmaa emänsä luokse.
Jokaisella poronomistajalla on oma poromerkki. Myös Oinas-Panuman lapsilla on omat merkit.
Merkkien lukeminen on poronhoitajien oma taiteenlajinsa.
Esimerkiksi 3-vuotiaan Aarne Oinas-Panuman merkki luetaan: "Oikea pykälä kahden puolen, vasen poikki kaksi pykälää päällä."
Pikku hiljaa ulkopuolisenkin silmä harjaantuu tunnistamaan pykälät, hangat ja poikkipäät. Poronhoitajat tunnistavat porot muutaman sekunnin silmäyksellä.
Vasanmerkintä on yhteisöllinen tapahtuma, johon osallistuu koko poroperheiden suku.
Lapset saavat opetella eri työvaiheita ja pyöriä mukana. Pakettiautojen väleistä kuuluu pikkutyttöjen kikatus.
Vaikka eteläisiä paliskuntia parjataan joskus harrastelijamaisuudesta – moni hoitaa poroja sivuelinkeinonaan – poronhoito on kulkenut sukujen perintönä jopa satoja vuosia ja edelleen tärkeä leivänjatke syrjäseutujen poromiesperheille.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





