vierasyliö Suomalainen vaalikampanjointi on pääosin verrattain asiallista

Suomessa poliittinen kampanjointi yleensä ja vaalikampanjointi erikseen on verrattain puhdasta verrattuna varsinkin yhdysvaltalaiseen vaalikilpailuun, jossa kullakin kampanjatiimillä tyypillisesti on jopa oma likaisten temppujen

osastonsa, vaalikieroiluun

erikoistunut ryhmänsä.

Kehittymättömimmissä poliittisissa järjestelmissä sivistyneet käytöstavat ovat paljolti tauolla vaalikampanjan aikaan. Joissakin maissa ehdokkaat kampanjoivat kirjaimellisesti henkensä kaupalla.

Yhdysvalloissa negatiivisen kampanjoinnin ammattilaisia on ollut jo ainakin 1960-luvulta. Kielteisessä kampanjoinnissa

päähuomio on kilpailevan

ehdokkaan tai puolueen negatiivisten ominaisuuksien esiin nostamisessa eikä suinkaan oman ehdokkaan tai puolueen myönteisten ominaisuuksien korostamisessa.

Mudanheitto on amerikkalaisen poliittisen sanonnan mukaan yhtä amerikkalaista kuin Mississippi-joen muta.

Esimerkiksi termillä rat fucking viitataan vastustajan häiriköintiin aina käytännöllisestä pilasta suoranaiseen

sabotaasiin saakka.

Termi juontuu Yhdysvaltain armeijan valmisruoka-annoksista, joita on pakattu 12 yhteen laatikkoon. Rat fucking on

paketin laitonta avaamista ja mieluisten ruoka-aineiden, yleensä suklaan, noukkimista siitä. Rat ei siis viittaa rottaan, vaan annokseen (ration).

Vaalikampanjan aikana

voidaan vuotaa kilpailevista

ehdokkaista epäedullisia tietoja lehdistölle siinä tarkoituksessa, että kilpailijoiden maine kärsii.

Oppoksi (opposition research) kutsutaan menettelyä, jossa kaivetaan esiin ehdokkaan taustasta hänen vaali-imagonsa kanssa ristiriidassa olevia tietoja

koskivatpa nämä sitten ehdokkaan henkilöhistoriaa, oikeudellisia, lääketieteellisiä, koulutuksellisia tai taloudellisia näkökohtia tai hänen äänestyskäyttäytymistään aiemmilla vaalikausilla tai hänen taannoisia haastattelulausuntojaan.

Venäjän kielessä sana kompromat tarkoittaa henkilöstä ajan oloon kerättyä raskauttavaa aineistoa, jolla häntä voidaan kiristää tai jonka julkistaminen ajoitetaan henkilölle mahdollisimman epäedulliseen ajankohtaan. Tällainen kielteinen raskauttava aineisto voi koskea mitä tahansa asiaa henkilöön liittyen.

Luonnemurhaksi (character assassination) puolestaan

kutsutaan hyökkäystä, jonka tarkoituksena on tuhota jonkun toimijan maine tai uskottavuus, henkilön ominaisuuksiin

keskittyvä murska-arvostelu.

Luonnemurha voidaan

toteuttaa puolitotuuksia venyttämällä, yksityiskohtia liioittelemalla tai niitä suoranaisesti manipuloimalla siinä tarkoituksessa, että saadaan aikaiseksi epätosi mutta taatusti vastenmielinen kuvaus uhrista.

Poliittisia ehdokkaita on syytetty kaikista mahdollisista ja jopa mahdottomista rikoksista

ja synneistä aina arvostelukyvyn pettämisestä, ulkomaalaisten

hyysäämisestä, monikulttuurisuuden edistämisestä, lahjusten

otosta, moniavioisuudesta, huumeiden käytöstä, höllästä sukupuolimoraalista, aviopuolison väkivaltaisesta kohtelusta,

pedofiliasta, tyhmyydestä ja

jopa nudismin tai tuulivoiman kannattamisesta.

Mutta osataan sitä meilläkin. Ei ole tavatonta, että kilpailija, vihollinen, verivihollinen, puoluetoveri -maksiimin hengessä oman vaalipiirin ja oman puolueen ehdokasta yritetään kampittaa vaalikampanjan tihentyessä loppuaan kohden. Selkään puukotus ei ole aivan vierasta Suomenkaan vaaleissa.

Eräs kristillisen liiton pyrkyri

ylsi vaalitilaisuuksissa oman puolueensa istuvan kansanedustajan maineen tahrauksessa

jopa niin mauttomaksi, että muisti aina järjestää esirukouksen tämän puolesta, ”kun tämä on niin kovin huonona”.

Presidentinvaalin yhteydessä

Tarja Halosta mustamaalattiin kertomalla luottamuksellisesti Halosen vappupuheesta vuonna 1976 Hakaniemen torilla, jossa

tämä muka olisi ehdottanut Suomen liittämistä Neuvostoliittoon. Koko tarina oli tietysti täyttä puppua.

Tämä esimerkki kuvaa

mudanheiton perusfilosofiaa hyvin. Ajatuksenahan on, että kun mutaa heitetään, aina siitä jokin tarttuu.

Yleisesti ottaen menettelytavat ovat meillä kuitenkin verrattain siistit, varsinkin verrattuna

demokratiaa vasta kokeileviin maihin. Mitään takeita ei kuitenkaan ole siitä, että nykyinen

suhteellisen asiallinen tapa kampanjoida tulee säilymään. Ainakaan se ei tee sitä automaattisesti.

Kampanjoinnin asiallisuutta

on kaikkien syytä vaalia.

Vastuussa ovat niin ehdokkaat kuin puolueet ja media, mutta myös yksittäisillä kansalaisilla

on vastuunsa siinä, ettei vaalikampanjointi tasoltaan alene mauttomaksi.

Sosiaalinen media tullee kuitenkin helpottamaan negatiivista kampanjointia, koska sen avulla on kätevää varsin pienillä

kustannuksilla levittää kielteistä informaatiota suurille joukoille, vieläpä anonyymisti, vailla kiinni jäämisen pelkoa. Näin sabotoija ei itse joudu

vastuuseen väitteistään eikä uhrilla ole kunnollista mahdollisuutta puolustautua.

Vaalikampanjan kuumetessa meilläkin on hyvä pitää mielessä vanha amerikkalainen viisaus: paper never refuse ink, paperi ei koskaan kieltäydy painomusteesta.

Sosiaalisessa mediassa maksiimi on erityisen tarpeen muistaa, sillä kenenkään näppäimistössä ei ole laatutaetta, sillä tuotetun sisällön suhteen näppäimistössä ei ole totuusvarmistusta.

Lähdekritiikki ei saa olla

tauolla vaalikampanjan aikana.

Äänestäjien kannattaa oman etunsa tähden olla äänestämättä likaisia temppuja käyttäviä

ehdokkaita. Jos ehdokas on vaaleissa kieroileva likaisiin temppuihin turvautuva huijari, on hän sitä mitä todennäköisimmin myös valituksi tultuaan. Kikkailijaehdokas on kikkailija päättäjänäkin. Poliitikotkaan eivät

hevin vaihda perusolemustaan.

Epäasiallisia ehdokkaita ei pidä tukea, sillä he tuottavat epäasiallisia päätöksiä kansalaisten vahingoksi.

MATTI WIBERG

Kirjoittaja on valtio-opin professori Turun yliopistossa.

Lähdekritiikki

ei saa olla

tauolla vaalikampanjan aikana.

Avaa artikkelin PDF