päivän punkti Kuiskaus kuului
Ei aina tarvitse huutaa kovaa. Joskus kuiskaus kuuluu kuin tykinlaukaus.
MTK:n tempaus myydä ruokaa tuottajahintaa oli loistava oivallus. Mielenosoituksissa ei aina tarvitse kantaa kylttejä eikä marssia. Omalle asialleen voi saada huomiota monella tavalla.
MTK:n kampanja on herättänyt harvinaisen myönteisiä arvioita. Luultavasti tästä kampanjasta tulee klassikko, jota yliopiston opiskelijat käyvät läpi esimerkkinä onnistuneesta yhteiskunnallisesta viestinnästä.
Kampanja oli omaperäinen, se oli älykäs ja ennen kaikkea – se luotti ihmisten omaan arvostelukykyyn.
Ruoka on tuottanut kampanjoita ennenkin. Aikoinaan SAK lanseerasi törkykampanjan, jossa silloinen MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto pantiin istumaan perheen ruokapöytään. Teksti kysyi, tiedätkö, kuka syö pöydässäsi.
Myös se kampanja puri, tosin aivan toisin kuin tekijät halusivat. Alatyylinen ja mauton tietoisku iski tekijöitään alavatsaan ja toi pisteet MTK:n pussiin. Kampanja vedettiin takaisin vähin äänin.
SAK yritti likaista temppua kerran myös eduskuntavaaleissa. Vaalimainokseen istutettiin elosteleva porho, joka ilakoi nuorten syrjäytymisellä. Siitäkin mainospätkästä tuli klassikko.
Tuo vaalimainos on edelleen Suomen ainoa poliittinen mainos, jota ei koskaan ajettu ulos. Silti kaikki näkivät sen, kun uutiskanavat ilakoivat sen lapsellisella mauttomuudella.
SAK joutui jälleen selittämään törttöilyään. Jos joku menetti ääniä, se oli SDP, jonka tueksi likasanko oli heitetty.
Kuka MTK:n tuottajakampanjan keksikään, hänelle pitäisi myöntää viestinnän kunniapalkinto laakerinlehvien kera. Tuottajien kampanjassa ei ollut mitään ylimääräistä. Tieto siitä, että torilla myydään ruokaa tuottajahintaan, riitti.
Monet asiakkaat eivät olleet uskoa silmiään nähdessään, mitä liha tai leipä oikeasti maksaa. Moni olisi halunnut maksaa perunakilosta kymmenen kertaa sen, mitä siitä pyydettiin.
Todellisuus avasi silmät. Kampanja onnistui.
Mitä Mauno Koivisto sanoikaan joskus? Poliitikot yleensä yliarvoivat kansan poliittisen aktiivisuuden ja aliarvioivat ihmisten ymmärryksen.
MTK:n kampanjan osoitti, että kyllä kansa sittenkin tietää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
