Kuopiolaisyritys kirinyt myynnissä
Apteekkirobottien ainoa kotimainen valmistaja on pääsemässä apteekkareiden suosioon. Newico Oy:n robotteja on myyty parina kuluneena vuonna enemmän kuin saksalaisten kilpailijoiden yhteensä, myyntipäällikkö Markku Soininen laskeskelee.
Newico sai ensimmäiset robottinsa markkinoille vuonna 2007, muutamaa vuotta myöhemmin kuin kilpailijansa. Saksalainen Rowa on edelleen apteekkien yleisin robotti, mutta ero kotimaiseen ei enää ole suuri.
Tähän mennessä kotimaisia robotteja on asennettu 36 apteekkiin ja kolme odottaa asennusta vuoden alussa. Markkinaosuus on Soinisen mukaan kivunnut reiluun kolmannekseen, kun Rowa-robotteja on noin puolet.
Kuopiolaisen yrityksen robotti on kehitetty apteekkikäyttöön yhteistyössä suomalaisten apteekkarien kanssa. ”Kun laitteisto toimii luotettavasti, sana kiertää apteekkipiireissä ja edesauttaa myyntiä.”
Robotteja valmistetaan tuhannen neliön hallissa. Parhaillaan työn alla ovat ensimmäiset vientirobotit Moskovaan ja Pietariin.
”Potentiaali Venäjällä on valtava”, valmistusta työhuoneensa ikkunasta seuraava Soininen sanoo.
Yrityksen palveluksessa on 22 henkilöä. Liikevaihto oli toissavuonna 2,3 miljoonaa euroa. Viime vuoden tavoitteeksi kirjattiin 3,5 miljoonaa euroa.
Suomen apteekkariliitto kyseli robottien etuja apteekkareilta vuonna 2010.
”Kyselyn mukaan robotti on tehostanut toimintaa. Farmaseutit voivat keskittyä asiakkaiden palveluun”, viestintäjohtaja Erkki Kostiainen kertoo.
”Rauhallinen asiakastilanne on yllättäen yksi robotin suurimmista eduista.”
Merkittävinä etuina mainitaan myös virheettömyys lääkkeiden keräilyssä sekä työviihtyvyyden paraneminen.
Järkevän kokoinen lääkevarasto on Kostiaisen mukaan entistä tärkeämpi, koska apteekkien talous on kiristynyt lääkkeiden viitehintajärjestelmän ja lääkevaihtojen takia.
”Kun reseptilääkkeiden myynnin kannattavuus on heikentynyt, sitäkin suurempi merkitys on sillä, ettei varastoon sitoudu liian suuria pääomia.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
