Ilmatieteen laitos varoittaa vaarallisesta ajokelistä Itä-Suomessa
Ilmatieteen laitoksen antama varoitus vaarallisesta ajokelistä on voimassa Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa.
Lievempi ajokelivaroitus on annettu Uudellemaalle, Päijät-Hämeeseen ja Keski-Suomen maakuntaan. Kuva: LEHTIKUVA / MIKKO STIGAjokeli on Suomessa laajalti huono tai erittäin huono etelästä saapuneiden lumisateiden vuoksi.
Ilmatieteen laitoksen antama varoitus vaarallisesta ajokelistä on voimassa Kainuussa, Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Savossa. Lievempi, mahdollisesti vaarallisen ajokelin varoitus on annettu muun muassa Etelä-Savoon, Etelä-Karjalaan ja Keski-Suomeen sekä Pohjois-Pohjanmaalle.
Tuulivaroitus on voimassa kaikilla merialueilla paitsi Suomenlahdella. Lisäksi on annettu jäätämisvaroitus Pohjanlahdella Merenkurkkuun sekä merialueille siitä pohjoiseen.
Myös Fintrafficin tieliikennekeskus on varoittanut huonosta ja paikoin erittäin huonosta ajokelistä lumisateen ja liukkauden vuoksi Kainuussa, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lapissa.
Koko maassa lämpötila on tänään ollut hieman ajankohdan keskiarvoa kylmempi.
Huomenna keskiviikkona lumisateet ovat leviämässä Lappiin ja loppumassa Kainuun eteläpuolelta. Ajokelin ennakoidaan olevan huomenna huono Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
