Biopolttoaineet ja ruuan tuotanto
Europarlamentaarikko Riikka Pakarinen iloitsee oikeasta asiasta tiedotteessaan 20.6. ”Ruokaa enemmän suuhun ja vähemmän tankkiin”.
EU:n aluekehitysvaliokunta hyväksyi lausunnon koskien EU:n biopolttoainepolitiikkaa tulevaisuudessa. Valiokunta antoi Pakarisen mukaan selkeän viestin, että tulevaisuudessa on keskityttävä toisen sukupolven kehittyneisiin biopolttoaineisiin, eikä ruoaksi kelpaavista aineista tehtyihin.
Kolikolla on Suomen kannalta kuitenkin toinen puoli, jonka parlamentaarikko Pakarinen unohti: viljelysmaiden käyttämättömät resurssit ja valkuaisen heikko omavaraisuus.
Tavoite, ettei eteläisen pallonpuoliskon ruuantuotantoon soveltuvia maita käytettäisi länsimaiden biopolttoainetavoitteiden saavuttamiseen, on oikea, sillä se johtaa uusien metsäalojen raivaukseen.
On kestämätöntä raivata sademetsiä viljan ja laidunmaiden vuoksi, jotta hyvinvointivaltioissa saavutettaisiin tavoitteet siirtyä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin.
Onhan nurinkurista, jos hiilidioksidin vähentämistavoitteet johtavat toisaalla metsien eli parhaiden hiilinielujen tuhoamiseen. EU:ssa tätä epäsuoraa, hiilidioksidipäästöjä lisäävää kehitystä kutsutaan nimellä ILUC (Indirect land use change).
EU:n ILUC-säätelyn tavoitteena on, ettei nykyistä viljelysmaaksi luokiteltua peltopinta-alaa saisi lisätä biopolttoaineiden tuotantoon. Tähän pyritään edistämällä sellaisten biopolttoaineiden käyttöä, jotka eivät perustu ruoaksi kelpaaviin raaka-aineisiin. Näiden käyttöä edistetään antamalla niille suurempi laskennallinen painoarvo EU:n ja sen jäsenvaltioiden velvoitteissa.
Tämä on oikea suunta, joskin biopolttoainetuotannossa tulisi huomioida myös raaka-aineiden vaihtoehtoiset käyttötarkoitukset.
Esimerkiksi mäntyöljy kelpaa sekä biopolttoaineen että korkeamman jalostusarvon tuotteiden raaka-aineeksi. Sitä käytetään niin kosmetiikan, elintarvikkeiden kuin maalienkin ainesosana. Tällainen raaka-aine on tarkoituksenmukaista käyttää mahdollisimman korkean jalostusarvon tuotteiden valmistamiseen.
Toinen huomionarvoinen asia on Suomen valkuaisen omavaraisuusvaje. Suomessa on noin 500 000 hehtaaria viljelyyn kelpaavaa, viljelemätöntä peltoa. Voisimme halutessamme olla geenivapaa alue ja tuottaa lihaa ilman geenimuunneltua rehua.
Meillä on resursseja lisätä valkuaisen tuotantoa, jota syntyisi parhaiten viljelemällä kasveja, joista voitaisiin saada biopolttoaineeksi kelpaavaa raaka-ainetta. Suomessa viljeltävistä viljakasveista ohra ja vehnä soveltuisivat parhaiten biopolttoaineen raaka-aineiksi.
Esteitä pitäisi karsia, jotta viljelemätön peltopinta-ala saadaan tehokkaaseen valkuaistuotantoon ja osaltaan oikaisemaan viennin ja tuonnin epätasapainoa.
Jari Myllykoski
kansanedustaja (vas.)
Nakkila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
