Verkkopelit opettavat yhdenlaista kieltä

Moni muistaa kieltentunneilta kieliopin tankkaamisen. Kieli on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkiä lauseenjäseniä ja latinasta periytyviä hankalia termejä, amerikkalaisprofessori sanoo. Kuva: Jaana Kankaanpää

Jos nuori väittää oppivansa enemmän englantia pelaamalla verkkopelejä kuin istumalla englannintunneilla koulussa, ei hän välttämättä puhu pelkkää palturia.

"Nuori oppii englantia pelaamalla, koska hän on mukana toiminnassa, josta välittää. Englanti toimii työkaluna, joka auttaa häntä nauttimaan pelistä enemmän, saamaan voimakkaita kokemuksia ja uusia kavereita, sanoo Suomessa vieraillut amerikkalaisprofessori Steven L. Thorne.

Thorne on toisen kielen oppimisen professori Portland State Universityn Maailman kielten ja kirjallisuuksien laitoksella. Hän on tutkinut muun muassa kielen oppimista uusissa medioissa ja verkkopelimaailmassa.

Pelaamisympäristö voi Thornen mukaan tarjota mahdollisuuden kommunikointiin ja kanssakäymiseen, joka voi parhaimmillaan johtaa kielen kehittymiseen ja oppimiseen. Hän ei väitä, että kaikkien nuorten tulisi pelata, koska se olisi varma keino oppia sujuva kielitaito.

Toisaalta samaa ei voi sanoa koulumaailmastakaan. Thornen mukaan olisi liioittelua väittää, että kaikki luokan 40 oppilasta oppivat englannintunnilla puhumaan kaunista kieltä.

"Näillä lapsilla ei ehkä mene hyvin koulussa, mutta he loistavat itsensä ilmaisemisessa verkkomaailmassa, koska sillä on merkitystä heille. Koska heillä on vertaisjoukko. He saavat palautetta kirjoittamisesta ihmisiltä, joita kiinnostaa heidän tekemisensä."

Ahkera pyöräilijä tai innokas kutoja hallitsee todennäköisesti harrastukseensa liittyvää erikoissanastoa ja tapoja kommunikoida muiden alan ihmisten kanssa. Sama pätee myös pelaajiin.

"Pelaamalla oppii yhdenlaisen kielen. Pelimaailmassa on omat erikoissanastonsa ja tavat ilmaista itseään. Nämä repertuaarit ovat hyvin erilaisia kuin mitä meidän oletetaan oppivan koulussa."

Moni muistaa kieltentunneilta kieliopin tankkaamisen. Kieli on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkiä lauseenjäseniä ja latinasta periytyviä hankalia termejä.

"Ei ole yhtä oikeaa tapaa opettaa kieliä, mutta emme voi opettaa vain kielioppia ja miten kommunikoida. Täytyy olla myös harjoitusta, mahdollisuuksia sitoutua kieleen syvästi. Jos se on mahdollista, lopputuloksena on aina oppimiskokemus."

Thornen mukaan on epärealistista odottaa ihmisten puhuvan oppikirjan mukaan. Harva suomalainenkaan puhuu kirjakieltä. Murteissa minä-sana taipuu milloin määksi tai mieksi ja sanoista putoaa päätteitä.

"Se on mielestäni iso ongelma, että (puhumisessa) ajatellaan olevan oikea ja väärä tapa. Luulen sen olevan erityisen iso taakka heille, jotka vasta opettelevat puhumaan uutta kieltä."

Thorne on kollegoineen kehittänyt opetusmallin, joka yhdistää kielen aidon elämän kontekstiin. Mallissa noin 10–15 prosenttia opetussuunnitelmasta varataan aiheille, jotka kiinnostavat oppilaita. Oppilaat saavat itse päättää, mistä ja mitä haluavat kirjoittaa. Se voi olla vaikkapa fanifiktiota, artikkeli Wikipediaan tai ranskaksi kirjoitettu ravintola-arvostelu.

"Avain on, että lapset valitsevat. He eivät lue oppikirjasta tekstinpätkää, jonka yrittävät muistaa ulkoa."

Thorne myös rohkaisee sekoittamaan eri kieliä opetuksen alkuvaiheessa. Esimerkiksi englantia opetteleva lapsi voi kirjoittaa tarinan, jossa kerronta on suomeksi ja dialogi englanniksi.