Karjalassa pulaahavukuitupuusta
Venäjän Karjalassa ei ole tarpeeksi havukuitupuuta alueen omalle teollisuudelle, kertoo Metsätutkimuslaitos.
Karjalan metsäteollisuus tarvitsisi vuosittain 1,7 miljoonaa kuutiometriä kuusikuitupuuta ja 2,3 miljoonaa kuutiometriä mäntykuitupuuta, jos tehtaiden tuotantokapasiteetti olisi kokonaan käytössä.
Omista hakkuista olisi mahdollista saada tarvittavasta määrästä alle puolet. Todellinen puuntarve on kuitenkin pienempi sellu- ja paperitehtaiden huonon taloustilanteen ja seisokkien vuoksi, todetaan Metsäntutkimuslaitoksen uutiskirjeessä.
Suurin puunjalostaja on alueen sellu- ja paperiteollisuus, joka käyttää vuosittain 3,4 miljoonaa kuutiometriä havukuitupuuta. Lisäksi havukuitua käyttää viime vuonna toimintansa aloittanut, osb-suurlastulevyjä valmistava tehdas DOK Kalevala.
Havutukin ja koivun osalta tilanne on päinvastainen kuin havukuitupuulla.
Havutukkia hakattiin viime vuonna 0,8 miljoonaa kuutiometriä yli tarpeen. Hakkuista vuosittain saatavaa miljoonaa kuutiometriä koivukuitua Karjalan metsäteollisuus ei käytä lainkaan.
Karjalan metsistä voitaisiin hakata vuosittain noin 11 miljoonaa kuutiometriä. Toteutuneet hakkuut ovat vakiintuneet kuuteen miljoonan kuutiometriin.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
