Verkkokalastuskielto Saimaan norppa-alueilla alkaa lauantaina – WWF: Saimaalla ui pian kymmeniä kuutteja
Saimaannorpan kuuttien suojelemiseksi suunniteltu verkkokalastuksen kielto alkaa lauantaina suurimmassa osassa Saimaata.
Saimaannorpan uhanalaisuusluokitusta pystyttiin lieventämään muutama vuosi sitten. Lehtikuva / Jussi Nukari.Kieltoalue on lähes 3 000 neliökilometriä. Se perustuu havaittujen poikaspesien ympärille muodostettuihin viiden kilometrin suoja-alueisiin ja niitä yhdistäviin alueisiin.
Verkkokalastus on kiellettyä kesäkuun loppuun asti lukuun ottamatta alle 22 millimetrin solmuvälin muikkuverkkoja. Niiden kielto päättyy 20. kesäkuuta.
Samalla rajoitusalueella on ympäri vuoden kielletty saimaannorpalle vaarallisten pyydysten käyttö, kuten riimu- ja vahvalankaiset verkot sekä löysänieluiset katiskat ja merrat. Lisäksi vuonna 2021 kiellettiin verkkojen madaltaminen pystylangoilla. Kalastajien pitää myös ankkuroida verkot avovesiaikana.
Tarkat kalastusrajoitukset ja alueet näkyvät kalastusrajoitus.fi-palvelussa.
Ympäristöjärjestö WWF:n mukaan saimaannorppaemot vieroittavat kevättalvella syntyneet kuutit huhti–toukokuussa, ja silloin kalaverkot sekä katiskat ovat vaaraksi kokemattomille ja pienikokoisille kuuteille.
”Saimaalla ui pian useita kymmeniä kuutteja vailla emon opastusta”, sanoi WWF:n ohjelmajohtaja Petteri Tolvanen järjestön tiedotteessa torstaina.
”Saimaannorpan ystävä ei laske verkkoja vesille kesäkuun jälkeenkään, sillä soppakalat saa pyydettyä hyvin myös esimerkiksi norppaturvallisella katiskalla ja muikut ostettua paikalliselta ammattikalastajalta”, Tolvanen lisäsi.
WWF:n mukaan Saimaassa ui arviolta noin 440 norppaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



