Runoilija ja kirjailija Eeva Kilpi on kuollut

Kirjailija ja runoilija Eeva Kilven tuotannon keskeisiä teemoja olivat karjalaisuus ja evakon kokemukset. Hän tuli tunnetuksi myös luonnon ja naiseuden kuvaajana ja puolustajana. RONI REKOMAA / LEHTIKUVA.  

Kirjailija Eeva Kilpi jätti perinnöksi lempeää runoutta, oivaltavia arkisia havaintoja ja rikottuja rajoja. Kilpi kuoli lauantain vastaisena yönä 98-vuotiaana Espoon Tapiolassa.

Yli 60 vuotta kestäneen uransa aikana Kilpi kirjoitti romaaneja, novelli- ja runokokoelmia, esseekokoelman ja kuunnelman. Yhteensä teoksia on yli 30.

Kilven tuotannossa on nähty kolme vahvaa teemaa: Karjala, naiseus ja luonto. Näiden teemojen käsittelyssä Kilpi oli rohkea ja osin myös aikaansa edellä.

Kilpi oli 11-vuotias, kun hän lähti Hiitolasta Laatokan Karjalasta talvisotaa pakoon. Välirauhan aikana hän pääsi perheensä kanssa palaaman takaisin Karjalaan, mutta lopullisesti kotiseutu piti jättää vuonna 1944.

Kaipuu Karjalaan ei kadonnut koskaan, ja se kuuluu Kilven tuotannossa vuosikymmenten ajalta. "Mie rakastin sinnuu ku Karjalaa", hän kirjoitti tunnetussa rakkausrunossaankin.

Karjalasta, karjalaisuudesta ja evakkojen vaietuista kokemuksista Kilpi kirjoitti jo vuonna 1964 ilmestyneessä romaanissaan Elämä edestakaisin, jossa evakkokokemukset jatkosodan ajalta nähdään äidin ja tyttären silmin. Tuon ajan Suomessa aihe oli poliittisesti arkaluontoinen. Sodan jaloista lähteneet löysivät teksteistä kuitenkin kokemuksensa.

Kilven kuolemasta kertoi ensin Ilta-Sanomat, jolle tieto vahvistettiin Kilven lähipiiristä. Myöhemmin myös WSOY kertoi asiasta.

Naisista kirjoittaessaan Kilpi valitsi rajojen rikkojan roolin tietoisesti. Kilven teksteissä näkyy itsenäinen, naisellinen, oman elämänsä keskiöön asettuva ja siinä vanhanakin pysyvä nainen. Vanhenevaa naista Kilpi katsoo monin eri tavoin: myötäeläen, ymmärtäen, arvostaen, sarkastisesti ja humoristisesti. "Äiti oli kuin antiikkituoli lapsuudenkodista: / vanha, hauras, nariseva, korvaamaton."

Kilpi oli alle 50-vuotias, kun hän Ihmisen ääni -teoksessaan kirjoitti olevansa kiinnostunut vanhenemisesta uteliaisuudesta omaa lähitulevaisuutta kohtaan, väittääkseen, että asiat voisivat olla toisin ja siksi, että nykytilanteen tarjoama käsitys on kammottava. Tätä käsitystä Kilpi runoissaan ja teksteissään halusi purkaa kuvaamalla rehellisesti vanhan ihmisen elämää.

Vanhenevassa kehossa on yhä rakkauden tarve. "Tunnustele vain: kaikkien näiden ryppyjen alla olen se minä, / tähän valepukuun elämä meidät viimein pakotti, / mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun."

Kilven tekstejä rakastetaan, mutta aivan varauksetonta vastaanottoa kaikki tekstit eivät saaneet. Esimerkiksi tapa käsitellä naisen eroottisuutta aiheutti kohua kirjassa Tamara vuodelta 1972. Kirjassa kuvataan alaruumistaan halvaantuneen miehen ja seksuaalisesti aktiivisen naisen suhdetta. Kilpi totesi vuosia myöhemmin, että tabujen rikkominen oli hänelle tietoinen valinta.

Karjalan tavoin myös luonto hengittää Kilven koko tuotantoon. Se tulee esiin paitsi kuvauksina luonnosta ja luonnon herkkävireisenä havainnointina myös vahvoina kannanottoina luonnon- ja eläintensuojelun puolesta.

Kilpi kyseenalaisti vahvasti ihmisen oikeuden hallita luontoa. Erityisen hyvin tämä tuli esiin teoksessa Animalia vuodelta 1987.

Kilpi kirjoittaa runossaan, miten kerran hänen sisällään kukkiva maisema ja ympäröivä luonto sulautuvat lopulta toisiinsa niin, ettei hänen sielunsa talon paikalle jää muistoksi kuin muutama kivi sammaloitumaan ja saunapolun varteen heitetyistä siemenistä kasvaneet kukat.

"Ja ehkä perhoset sukupolvi toisensa jälkeen, / hauraimmat kaikista, / ja kyyni ja sisiliskoni ja sammakkoni / viihtyvät sillä paikalla./ Se kuuluu viimeinkin niille kokonaan / niin kuin alun perin oli tarkoitus. / Ihmiskeskeisyyden aika on ohi. Luonnon maailmankausi minun kohdallani alkaa."

Luonnonsuojelu näkyi myös käytännön toimina. Kilpi perusti kesäpaikkansa Mikkelin maisemiin luonnonsuojelualueita ja puhui luonnontilaisten metsien säilyttämisen puolesta. Kilven mielestä jäljellä olevat luonnonmetsämme olivat rinnastettavissa taideaarteisiimme ja yhtä korvaamattomia.

Kilpi aloitti kirjallisen uransa 30-vuotiaana. Uralle Eeva Kilven johdatti puoliso Mikko Kilpi, joka oli kustannustoimittajana WSOY:llä. Eeva Kilpi oli alkanut kirjoitella kotona ylös lapsuusmuistojaan. Puoliso vei niitä töihin luettavaksi, ja teksteistä pidettiin.

Avioliitto Mikko Kilven kanssa kesti 17 vuotta. He saivat kolme poikaa.

Erityisesti Kilven runojen kieli ja tunnelmat ovat ihastuttaneet ja tarjonneet samaistuspintoja sukupolvesta toiseen.

”En ikinä edes ajatellut, että kirjoittaisin runoja, mutta niitä alkoi tulla ja kokoelmistani on pidetty. Niitä siteerataan yhä jatkuvasti. Se on ollut minulle yllätys, koska pohjimmiltaan runoni ovat aika yksinkertaisia”, Kilpi kertoi Parnassolle vuonna 2019.

Kilven työskentelytapa säilyi samanlaisena loppuun asti: Hän kirjoitti havaintojaan ja ajatuksiaan muistilapuille ja kokosi tekstinsä niistä.

Lappuja saattoi hänen mukaansa löytyä kodista kaikkialta.

Kilpi kirjoitti teoksensa käsin tai vanhalla kirjoituskoneella. Iso osa teksteistä syntyi kesämökillä, jonne Kilpi saattoi vetäytyä koko kesäksi kirjoittamaan.

Jano-lehdelle Kilpi kertoi, että hänelle kirjoittamisen salaisuus on, että hän panee ajatuksen heti muistiin, koska ajatus muovautuu ja muuttuu, kun se seisoo mielessä.

”Kun ajatus pälkähtää päähän, siinä on puhtaan ilmaisun muoto, ja sen mie olen halunnut pyydystää.”

Monet lukijoiden rakastamat tekstit ovatkin tällaisia tunnelmakuvia, pysähtymiä ja oivalluksia. "Sinun tuoksusi minussa monta päivää, / monta päivää rakastan itseäni."