päivän punkti Voittajan vankkurit
Voiko vaalituloksen ennustaa?
Ei voi. Jos voisi, vaaleja ei tarvittaisi. Totuus on, että paraskaan gallup ei pysty aivan tarkkaan ennakoimaan, mitä todella tapahtuu.
Lähes kolmannes ehdokkaista miettii vielä, ketä äänestäisi. Jo pelkästään tästä johtuen on tuloksen ennustaminen sattumanvaraista.
Valistunut arvaus on, että Sauli Niinistö on ensimmäisen kierroksen ykkönen. Pitäisi tapahtua paljon, jos Niinistö ei saisi eniten ääniä.
Niinistön äänimäärä jää kuitenkin alemmas kuin rohkeimmissa gallupeissa on ennakoitu. Politiikkaan kuuluu, että vaalipäivän lähetessä ennakkosuosikin kannatus alenee.
Kilpailu toisesta sijasta on sen sijaan kovaa. Gallupeissa on kakkossijaa povattu ensin Timo Soinille, sitten Paavo Väyryselle ja Pekka Haavistolle.
Soini näyttäisi olevan kisasta ulkona. Sellaista jytkyä, joka nostaisi Soinin ohi Väyrysen ja Haaviston, ei tule.
Mutta sekä Väyrysellä että Haavistolla on mahdollisuus jatkoon. Molempien kampanjat ovat olleet nousujohteisia ja molemmat ovat pärjänneet tv-väittelyissä.
Kun suuri osa äänestäjistä vielä miettii, tv-väittelyjen merkitys voi olla ratkaiseva. Kakkospaikka on pienestä kiinni.
Väyrysellä on mahdollisuus koota oman puolueensa kadonneet äänestäjät taakseen. Osa perussuomalaisista äänestää mieluummin Väyrystä kuin Soinia. Väyrynen on vahva myös maaseudulla. EU-kriittisyydessä on Väyrysen mahdollisuus.
Haavisto vetoaa vihreiden lisäksi kaupunkien vasemmistoon. Paavo Lipposen onnettoman heikko kannatus tarkoittaa sitä, että moni demari äänestää nyt Haavistoa. Haavisto kerää ison potin Tarja Halosen entisten äänestäjien keskuudesta.
Politiikassa tunnetaan band-wagon-ilmiö, joka tarkoittaa villitystä tai muotivirtausta.
Jos joku ehdokas näyttää menestyvän, hän myös menestyy. Eikä mikään menesty niin kuin menestys.
Monet haluavat hypätä viime tingassa voittajan vankkuriin.
Mutta kumpi on rattailla, Väyrynen vai Haavisto, siinäpä hyvä kysymys.
Monet haluavat hypätä viime
tingassa voittajan vankkuriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
