Hallitus tekee toisin kuin sanoo
Hallituksen leikkaukset maa- ja metsätalouteen vuosina 2012–2015 ovat täydellisessä ristiriidassa sinipunahallituksen ohjelman kanssa. Leikkaukset vaarantavat sekä suomalaisen ruuan tuotannon kannattavuuden, kansallisen metsäohjelman toteutumisen että sitoumukset uusiutuvan energian lisäämiseen.
Hallitusohjelmassa luvataan, että eduskunnan hyväksymä Suomen kansallinen ruokastrategia toteutetaan. Tavoitteena on kaksinkertaistaa Suomen elintarviketalouden arvo vuoteen 2030 mennessä.
Hallitus haluaa kuitenkin heikentää suomalaisen ruuantuotannon edellytyksiä leikaten maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta yli 100 miljoonaa euroa eduskunnan yksimielisestä linjauksesta huolimatta.
Ristiriitaa on myös hallituksen tavoitteessa uusiutuvan energian osuuden nostamisessa 38 prosenttiin ja energiatuotannon monipuolistamisessa.
Maa- ja metsätalousministeri Koskisen mukaan tavoitteesta pidetään kiinni.
Hallitus kuitenkin leikkasi yksityismetsien metsänhoidon ja perusparannusten, pienpuun energiakäytön edistämisen sekä metsänluonnon hoidon edistämisestä yli 20 miljoonaa euroa.
Maa- ja metsätalouden pääluokan menoleikkaukset on kirjattu hallitusohjelmaan toteutuviksi vaalikauden aikana. Käytännössä leikkausten pitäisi toteutua täysimääräisesti vasta hallituskauden viimeisellä budjettivuodella.
Nyt leikkaukset kohdistuvat maanviljelijöihin ja metsänomistajiin miltei täysimääräisinä jo tänä vuonna.
EU:n maatalouspolitiikan rahoitus ja politiikan sisältö tulee muuttumaan vuodesta 2014 alkaen, mitä ei kehysesityksessä otettu aikanaan huomioon. Maatalouden tukimäärärahojen alentaminen on erittäin lyhytnäköistä ja hallitusohjelmassa asetettujen tavoitteiden vastaista.
Hallitusohjelman ja kehyksen räikeästä ristiriidasta kertovat myös hallitusohjelman kirjaukset maatalouden ympäristövaikutusten pienentämisestä ja toisaalta lähes 10 miljoonan euron leikkaukset ympäristötukeen kehyskaudella.
Kemeran rahoitus on turvattava jo kansantaloudellisen etummekin vuoksi. Olisi tarpeen, että tulevinakin vuosikymmeninä markkinoille tulevan raaka-ainetarjonnan määrä ja laatu ovat riittäviä.
Hallitusohjelman tavoitteenahan on jatkaa kehyskaudella 2012-2015 metsiin perustuvien elinkeinojen kilpailukyvyn ja kannattavuuden parantamista kansallisen metsäohjelman mukaisesti. Hallitus kuitenkin leikkasi valtion tukirahoitusta.
Tämä hallitus kurittaa maaseutua niin veronkorotusten, tukien leikkauksen kuin annettujen helpotusten poistamisen myötä. Se on kohtuutonta yhtä ihmisryhmää kohtaan.
Onko hallituksen ymmärrys kasvanut tulevaan kehysriiheen mennessä, jää nähtäväksi.
Katri Komi
kansanedustaja (kesk.)
Joroinen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
