vierasyliö Tärkeimmät eurovaalit tähän saakka

Vuoden 2014 eurovaaleista tulee Euroopalle, Suomelle ja suomalaisille puolueille tärkeimmät eurovaalit tähän saakka.

Euroopan parlamentti on näyttänyt kuinka se käyttää nykyisten perussopimusten mukaista valtaansa. Se tulee varmasti pyrkimään oman valtansa lisäämiseen jatkossakin aina uuden komission nimittämisprosessista alkaen.

Suomella on ollut jäsenyyden alkuvaiheesta saakka tunnistettava EU-linja: se on pyrkinyt unionin ytimiin ja yhteistyöhön Saksan johtaman maaryhmän kanssa.

Eurovaalit voivat kuitenkin vaikuttaa siihen, millaisia yhteistyöryhmiä unionissa lähivuosina muodostuu.

Suomen puolueille eurovaaleista tulee kutkuttavat: eletään yli 30 vuoden tauon jälkeen neljän suuren puolueen tilanteessa, jossa kunkin suuren puolueen paikkamääräksi voi tulla mitä vain yhden ja neljän välillä.

Pieniä puolueita uhkaa ilman edustajaa jääminen. Puolueiden paineita lisää viime aikojen nopeiden ja suurten kannatusmuutosten ilmapiiri.

Euroopan parlamentti sai uuden perussopimuksen myötä merkittävästi lisää valtaa muun muassa budjetti- ja maatalousasioissa. Unionin talousarvion käsittelyssä se halusi myös osoittaa jäsenvaltioille, että sen kantoja ei voi sivuuttaa.

Jo viime eurovaalien jälkeen parlamentti osoitti komissaariehdokkaita kuullessaan, että se haluaa toimia todellisena vallankäyttäjänä, eikä sen oikeutta hyväksyä tai hylätä jäsenvaltioiden esittämät komissaariehdokkaat tule väheksyä.

Tuleva komissaariehdokkaiden kuuleminen parlamentissa ei tule olemaan mikään läpihuutojuttu. Euroopan talouskriisin ratkaisut ovat syöneet jäsenvaltioiden keskinäistä luottamusta. Hallituksilta odotetaan enemmän kansallisten etujen varjelua, mikä heijastunee myös vaalikeskusteluihin kussakin jäsenmaassa.

Yhteisen Euroopan ja unionin jokapäiväisen toimintakyvyn kannalta on tärkeää muodostaa tasapainoinen ja nopeasti työhönsä kiinni pääsevä komissio. Tätä tavoitetta eurovaalien tulos joko vaikeuttaa tai helpottaa.

Suomessa ei ole täysin tiedostettu parlamentin luonteen ja valtaoikeuksien muutoksia. Osittain tämä johtuu siitä, että meillä eduskunta on voimakkaasti painottanut omaa valtaansa EU-asioissa.

Tosiasiassa kuitenkin suurin osa kansanedustajista kokee EU-asiat vaikeiksi ja etäisiksi siitä huolimatta, että huomattava osa lainsäädännöstämme on EU-lainsäädännön toimeenpanoa ja soveltamista.

Eduskunnan EU-valta on välillistä vaikuttamista hallituksen kantoihin, ja tämä välillinen vaikuttaminen on suuren valiokunnan ja muutaman erityisvaliokunnan keskeisten edustajien käsissä. Tämän toteaminen ei poista sen merkitystä, että eduskunnalla instituutiona on ja tulee olla EU-päätöksenteossa potentiaalista valtaa.

Euroopan parlamentin valta sen sijaan ei ole välillistä vaikuttamista vaan suoraa lainsäädännön laatimista ja välitöntä vallan käyttöä EU-lakien sisältöön niissä asioissa, joissa parlamentti on päättäjänä neuvoston rinnalla.

Parlamentin vallan kasvu lisää puolueille ja ehdokkaille asetettavia vaatimuksia.

Suomalaisista mepeistä vain harva vaikuttaa todellisuudessa asioiden kulkuun niin paljon, kuin blogikirjoituksia ja kampanjapuheita laatiessaan antaa ymmärtää. Myös Euroopan parlamentissa vaikutusvalta syntyy vain ajan ja pitkäjänteisen työn myötä.

Vain harva nykyisistä tai tulevista mepeistämme voi haaveilla esimerkiksi asemasta budjetin esittelijänä, jollaiseksi aikanaan ylsi rivijäsenenä työnsä aloittanut pohjalaismeppi Kyösti Virrankoski (kesk.). Vasta vuosikymmenen asiantunteva ja luotettava työ palkittiin todella merkittävällä tehtävällä. Sellaisiin pääseminen on suomalaisille yhä vaikeampaa.

Olisi Suomen ja Euroopan etu, että europarlamentin ja kotimaan poliittisen johdon välillä olisi vaihtuvuutta kahteen suuntaan.

Esimerkiksi ministerikokemus omassa maassa antaa mepille topakan lähtökohdan ja keskimääräistä paremman käsityksen tehtävän luonteesta. Vastaavasti meppinä toimineella poliitikolla on valmiimpi käsitys EU-asioiden merkityksestä ja päätöksenteon arkkitehtuurista kuin vain kansallista kokemusta omaavalla.

Onkin hyvä, että Euroopan parlamentista ei ole muodostunut sellaista ”norsujen hautausmaata” kuin jossakin vaiheessa saattoi pelätä. Viime vuosina on ollut jo mahdollista siirtyä tai palata Euroopan parlamentista korkeisiin tehtäviin kotimaassa. Paavo Väyrynen, Alexander Stubb, Heidi Hautala ja Carl Haglund ovat esimerkkejä tästä.

Piia-Noora Kauppi puolestaan siirtyi mep-uralta talouselämän merkittävään tehtävään. Onnistuminen ehdokashankinnassa taitaa edellyttää puolueilta sen tunnustamista, että jatkossa siirtyminen näinkin päin on tarpeellista ja luontevaa.

Suomesta valitaan kolmetoista meppiä. Määrästä ei riitä kosolti jaettavaa kahdeksan eduskuntapuolueen ja uusien yrittäjien kesken. Nyt EU:n parlamentissa on peräti seitsemän puoluetta edustettuna.

Lähestyvät eduskuntavaalit pitänevät huolta siitä, että vaaliliittojen satumainen onni ei tällä kertaa siivitä ketään lasipalatsiin, vaan jokainen puolue rakentaa omalle pohjalleen. Viime presidentinvaalit osoittivat, että puolueen koko eduskunnassa tai eduskuntagallupeissa eivät takaa toisenlaisessa vaalissa yhtään mitään.

Toivottavasti puolueiden menestyspaineet eivät kuitenkaan johda siihen, että eurovaalien ehdokaslistat ja aiheet kudotaan vain kotimaisen juonen ympärille.

Vastuulliset puolueet ottavat vaalien paineet vastaan ehdokaslistalla, josta löytyy osaavia ja sitoutuvia edustajia vuosikausien työhön. Se on pitkällä tähtäyksellä suomalaisten etu.

OSSI MARTIKAINEN

Kirjoittaja on yhteiskunta-

tieteiden maisteri ja EU:n

alueiden komitean jäsen.

Avaa artikkelin PDF