Lapualla muistellaan 40 vuoden takaista räjähdystä
Onnettomuuden syytä ei kyetty varmuudella osoittamaan, pulttipistoolin patruunoiden latauskonetta epäillään.
Lapuan patruunatehdas räjähti 40 vuotta sitten. Muistotilaisuus pidettiin hautausmaalla keskiviikkona kello 7.42. Kuva: Jouni HirnLapuan patruunatehtaan räjähdyksestä on tänään kulunut 40 vuotta. Huhtikuun 13. päivänä vuonna 1976 tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 40 ja loukkaantui 60 ihmistä.
Lähes kaikki kuolleet olivat naisia ja useimmat heistä perheellisiä. Räjähdys tapahtui tehtaan lataamossa.
Lapuan hautausmaalla sijaitsevalla räjähdysonnettomuuden muistomerkillä järjestettiin muistotilaisuus keskiviikkona kello 07.42, joka oli myös onnettomuuden tapahtumisaika. Patruunatehtaan räjähdys on yksi Suomen rauhanajan tuhoisimmista onnettomuuksista.
Sekä poliisi että tutkijalautakunta yrittivät selvittää onnettomuuden syitä. Tutkijalautakunta luovutti raporttinsa valtioneuvostolle maaliskuun lopussa vuonna 1978. Lautakunnan mukaan räjähdys sai todennäköisesti alkunsa pulttipistoolin patruunoiden latauskoneesta. Onnettomuuden syytä ei kyetty varmuudella osoittamaan.
Onnettomuuden tuhoa kasvattivat ruudin suuri määrä ja sen sijoittelu onnettomuuspaikalla. Myös lataamon rakenteelliset tekijät, lyhyet etäisyydet muista rakennuksista sekä tehdasalueen sijainti kasvattivat tuhojen ja uhrien määrää. Lisäksi lataamossa tehtiin paljon työvoimaa vaatineita muita töitä.
Lautakunta antoi useita uusia suosituksia räjähdeaineiden käsittelystä sekä toimenpide-ehdotuksia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
