POLITIIKASTA LYHYESTI
SDP:n puheenjohtaja, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen moitti puoluevaltuuston kokouksessa kärjekkäästi ankaraa säästöpolitiikkaa kannattavia ”himoleikkaajia”.
Hän ei halunnut täsmentää, keitä tarkalleen ottaen tarkoittaa.
Yksipuolisten leikkausten aika on Urpilaisen mukaan ohitse. Nykyistä maltillisempi linja on saanut myös taloustieteilijöiden kannatusta.
Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini suomii demareita suhtautumisesta Kreikan tukipakettiin. Soini muistelee lausunnossaan, kuinka SDP ja perussuomalaiset yhdessä vastustivat Kreikan ensimmäistä tukipakettia.
”Vaalien jälkeen SDP alistui kokoomuksen europolitiikan käsikassaraksi.”
Soinin mielestä ”veroparatiisisaari” Kyproksen pelastaminen on ajamassa SDP:n syöksykierteeseen.
Keskustan talouspoliittisen työryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Mika Lintilä katsoo Suomenmaa-lehdessä, että Urpilaisen puheet ja hallituksen teot ovat ristiriitaisia.
”Hallitus leikkaa yksistään kuntien valtionosuuksista eli suomalaisten palveluista 3,4 miljardia euroa. Tämä puhallus hakee vertaistaan Suomen poliittisessa historiassa.”
Europarlamentin jäsen Sampo Terho (ps.) esittää Savon Sanomissa paluuta kansallisiin maataloustukiin.
”Kyseessä on radikaali ehdotus, mutta sen toteuttaminen uudistaisi koko EU:n rahanjakojärjestelmän maatalouden osalta. Nykyinen systeemi on hullunkurinen, sillä lähetämme rahat EU:lle ja yritämme sitten saada ne hirveällä työllä takaisin.”
Terho arvioi, että maataloustukien kansallistaminen alentaisi Suomen nettomaksuosuutta EU:lle.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
