Hivenravinteita kannattaa nyt harkita lehtilannoitteena
Viljat ottavat nyt nopean kasvupyrähdyksen, kun sää vaihtui kylmän jakson jälkeen lämpimäksi. Nopea kasvu vaatii ravinteita. Kuva on otettu maanantaina Isossakyrössä. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoKylmän kauden jälkeen Suomeen virrannut erittäin lämmin sää on saanut pitkään juroneet viljat voimakkaaseen kasvuun. Tulevan sadon määrän kannalta lähiajat ovat jo ratkaisevia, sillä viljojen tähkylöiden muodostuminen alkaa jo 2-lehtivaiheessa.
Osa kasvin satopotentiaalista voidaan menettää jo tässä vaiheessa, jos kasvi ei saa riittävästi tarvitsemiaan ravinteita, muistuttaa johtava agronomi Raimo Kauppila Yara Suomesta.
”Lehtilannoitus kannattaa, jos on vähänkään epäilyjä ravinteiden riittävyydestä.”
Kauppila suosittelee lehtilannoitusta tänä vuonna siitäkin syystä, että aikaisten kylvöjen jälkeen alkanut kylmä jakso sai viljat kasvattamaan vahvan juuriston. Myös kosteus on säilynyt maassa hyvin.
”Kasveilla on koneisto nyt kunnossa ja lähtökohdat hyvälle sadolle ovat erinomaiset. Viljelijän pitää vain huolehtia siitä, että koneistolle riittää polttoainetta.”
Tavanomaisessa viljelyssä kasvien typen, kaliumin, fosforin ja rikin saannista huolehditaan jo kylvön yhteydessä sijoituslannoituksella. Kasvit voivat kuitenkin kärsiä hivenravinteiden puutteesta.
Vaikka kasvit tarvitsevat hivenravinteita niiden nimenkin mukaisesti vain hyvin pieniä määriä, hivenravinteet voivat olla tulevan sadon kannalta yhtälailla merkittäviä kuin pääravinteetkin.
Esimerkiksi lehtilannoitteena annettava mangaani on viljelykokeissa antanut erittäin hyvän vasteen ja tuonut jopa satojen kilojen sadonlisän hehtaarilla, kertoo palveluryhmäpäällikkö Sari Peltonen Pro Agria Keskusten liitosta.
”Merkittävät sadonlisät vaativat kuitenkin sitä, että sadon edellytykset ovat muilta osin kunnossa.”
Hivenravinteiden puute on kasvustosta vaikea silmämääräisesti arvioida. Peltosen mukaan hivenravinteiden tarvetta arvioidessaan kannattaa silmäillä lohkojen viljavuustutkimuksia sekä käydä läpi viime vuoden havaintoja. Mangaanin puute voi olla riskinä erityisesti sellaisilla lohkoilla, joissa pH on korkea.
”Toisin kuin fosfori, mangaani sitoutuu tällöin maahan.”
Kauppila muistuttaa, että puutos on yleensä siinä vaiheessa jo todella suuri, kun kasviin ilmestyy näkyviä oireita.
”Toisaalta kasvi pystyy korjaamaan tilannetta varsin hyvin, jos se saa puuttuvaa ravinnetta siinä vaiheessa vielä lehtilannoitteena”, Peltonen toteaa.
Hivenravinteiden lisäksi kasvit voivat kärsiä myös fosforin puutteesta, sillä kylmässä maassa erityisesti fosforin käyttökelpoisuus on huono, Kauppila toteaa.
Myös fosforia ja typpeä voidaan antaa kasville lehtilannoitteena, jos viljelijä epäilee niiden riittävyyttä sadon kehityksen kannalta kriittisissä vaiheissa.
Toisin kuin kylvön yhteydessä annettavaan peruslannoitukseen lehtilannoitukseen viljelijän ei tarvitse varautua välttämättä kuukausia etukäteen.Lehtilannoitteita voi hankkia tarpeen mukaan, sillä niitä on saatavilla maatalouskaupoissa.
Käyttöä helpottaa sekin, että ne voi useimmiten sekoittaa samaan tankilliseen kuin rikkakasvivalmisteen.
”Ajokertoja säästyy, kun rikkakasviruiskutuksen ja hivenlannoituksen voi tehdä samalla kertaa”, Kauppila vinkkaa.
Lehtilannoitteiden ja rikkakasviaineiden yhteensopivuus pitää kuitenkin tarkistaa ennen sekoitusta.
JUHANI REKU
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
