KALAJUTTU Aamuverkoilla
Pappa ja Rami veivasivat polkupyörällä merelle, matalien rantaniittyjen ja keltaisten pajupusikoiden ohi. Joskus aamukuuden korvilla. Edellä vanhempi mies tankopyörällä, perässä poika jopoa polkien.
Parrin kallioiden kivilouhikot käskivät pysymään poissa, kivikon huipulla puutorni odotti auringon ensisäteitä harmaaseen, lahoavaan kehikkoonsa.
Vaellussiikaa tuli jo, väitti Sarkka-Olli, ja oli esitellyt täyttä saavia alkuviikosta. Mitä lie vetelää pikkusiikaa. Oli vasta syyskuun alku.
Mikonkarin nokalla pappa työnsi jollan hyiseen veteen ja souti muutamalla vedolla lahdelle, missä keinui keskimoottorivene ankkuripoijussa. Mies sitoi jollan poijunaruun, ja pojanpoika äyskäröi puuveneen pohjalta öljyisen sadeveden pois.
Kohta kuului moottorin hiljainen prutkutus. Matalat aallot jäivät lipsumaan Akkunalaudan jyrkkiin rantakallioihin ison veneen kyntäessä ulos suojaiselta lahdelta.
Hietaperttuun oli matkaa. Vaaleneva aamutaivas häilyi horisontissa, ja muutama hahtuvapilvi heijasteli aamun punaa.
Meri oli melkein tyyni, raskaat hitaat mainingit kohoilivat ulapalla Konikarin ja Tauvon rantalepikoiden välissä. Kymmenet verkonmerkit pistivät ylös merestä, puhe kantautui selvänä kaukaa Taskun pookin suunnasta toisesta kalaveneestä. Lokit ja tiirat nukkua kyyhöttivät Maaleton luodoilla.
Pertun matalikolla pappa tarttui verkonmerkkiin, kelasi verkkonarua kätensä ympärille ja käski Ramia soutamaan kohti Yrjänää, siis kohti toista mustaa lippua. Kohti syvempää vettä, jossa verkkojatan loppupää ui kymmenmetrisen narun päässä pohjassa.
Pappa nosteli hitaasti verkkoa puikkariin. Pian isossa muovisaavissa kimalteli monta märkää, merilevästä vihertävää verkonsotkua, seassa harvassa hopeakylkisiä siikoja. Jatassa oli seitsemän neliviisimillistä siikaverkkoa. Yhden oli ahven repinyt pilalle.
”Kato poka, voi hemmetti! Mee hittaasti enempi vasemmalle.”
Oliko se lohi? Oli, oli! Tuo prikallinen väkäleuka, lovipyrstö. Se potki ja kiersi verkkoa tiukalle sykkyrälle viimeisen liinan alapaulassa.
”Huopaa, huopaa poka toiseem päi! Jumalauta.”
Rami souti ja huopasi, joka tapauksessa taas väärään suuntaan. Niinhän se hankari aina teki, ja poika päätti, että se oli nyt taas se viimeinen kerta kun.
Pappa irrotti merilohen verkosta, kumautti klapilla niskaan ja päästi veret pois. Nosti kalan kitusista ylös.
”Kato Rami. Ainaki kakskilonen!”
Pappa kampesi painavat airot keskituhdon laidoille ja käynnisti prutkun. Rami nuokkui kokassa, farkut olivat märät verkkojen räiskeistä. Melkein tunti oli matkaan Mikonkariin. Kotona poika heittäytyi vaatteet päällä sängylle ja vaipui saman tien lapsen uneen.
Rannalla pappa viritteli verkot kahden kalamökin väliin. Päästeli siiat verkoista ja selvitti ahvenen särkemän liinan. Se piti korjata. Sekä vaihtaa lohen katkaisema siulalanka. Emännältä kyllä pauloituskävyn käyttö sujui näppärämmin, mutta kyllä pappakin osasi siansorkkasolmun tehdä. Verkkovispilällä mies ravisutti ja vatkasi merilevän irti verkoista.
Muutama kylän ukko kävi ihmettelemässä saalista ohi kulkiessaan.
”Pikkusiikaa näyttää sulla Aku olevan. Liekkö tuosa maivaaki joukosa?”
Pappa käveli miesten vierelle ja potkaisi kalaämpäriä.
”Katopa Olli ämpärim pohojalle!”
Toppatakkimies nosti lohen pyrstöstä ylös.
”Taitaa olla alamittane. Mikä lie istutettu lohi.”
Ei muuten ollut. Pappa osoitti kohmeisella sormella rasvaevää, joka törrötti ehyenä.
”Laskulohi”, heitti Sarkka-Olli ja lähti harppomaan tupakka suupielessä kalakaverinsa perään. Ollin omat verkot olivat siinä salaisessa syvänteessä, jossa vaellussiikaa muka jo syyskuulla liikkui.
Pappa kokosi verkot puikkareihin ja vei ne kalamökkiin. Rikkinäiset otti mukaansa muoviämpärissä. Vajassa oli jemmassa puolikas jallupullo, josta pappa huikkasi lyhyet naukut tuolle isolle lohelle. Ja lämmikkeeksi kotimatkalle.
Jokohan Rami oli päässyt kotiin? Aurinko veteli viistoa valoa Parrin kallioitten yläpuolelta, mutta se valo oli jo syksyn kylmää. Tuuli alkoi nousta, pilvet liikkuivat nopeammin.
Kotona mummu oli aikaa sitten keittänyt aamukahvit, kun mies veivasi kalaämpärin kanssa pihalle. Pappa perkasi kalat savustuspöntön kivellä. Vieressä naapurin pystykorva haukkui muutaman aamuhaukun ja heilutti virkeänä häntäänsä.
Illalla piti verkot viedä takaisin Hietaperttuun, jossa uivat vielä sen merilohen kaverit. Jos ei vain tuuli kasvaisi liikaa.
Kai se Rami taas lähtisi mukaan, oli siinä kova poika soutamaan. Keneen lie tullut. Pappa pyyhki kädet housuihinsa, haki Raahen Seudun postilaatikosta ja jätti suomuiset kumisaappaat rintamamiestalon portaille.
ANITA JÄRVENTÖLÄ
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
