Sipilä toivoo kiky-sopimuksessa 90 prosentin kattavuutta - illalla vasta 85 kasassa
EK:n mukaan 85 prosenttia oli saavutettu, kun Metalliliiton ratkaisua vielä odoteltiin.
Pääministeri Juha Sipilä toivoo, että kilpailukykysopimuksessa päästäisiin yli 90 prosentin kattavuuteen. LEHTIKUVA / VESA MOILANENPääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi perjantaina, että kilpailukykysopimus on hallituksen puolelta kuitattu silloin, kun keskusjärjestöt ovat hyväksyneet sen keskenään.
Sipilä toivoo, että kilpailukykysopimuksessa päästäisiin yli 90 prosentin kattavuuteen. Hänen mukaansa veronkevennykset näkyisivät tuolloin jokaisen palkansaajan kukkarossa.
Elinkeinoelämän keskusliitto (EK) ilmoitti perjantaina illalla hyväksyvänsä sopimuksen, mikäli Metalliliitto päätyy kesken olevassa kokouksessaan myös mukaan.
EK:n alustavien laskelmien mukaan kilpailukykysopimuksessa oli ennen Metallin päätöstä mukana 85 prosenttia palkansaajista. Metalliliiton lisäksi neuvottelut ovat menossa rahoitusalalla.
Yksityisellä sektorilla neuvottelutulosten kattavuus on 80, kunta-alalla 100 prosenttia, valtion sopimusaloilla 100 prosenttia ja kirkon sopimusaloilla 100 prosenttia, EK laski tiedotteessaan.
Sipilän hallitus täsmensi torstaina suunnitelmiaan veronkevennyksistä, joita se toteuttaa, jos kilpailukykysopimus tulee voimaan. Veronkevennykset toteutettaisiin heti ensi vuoden budjetissa. Kevennysten suuruus riippuu kilpailukykysopimuksen kattavuudesta.
Veronkevennykset olisivat lähtökohtaisesti 315 miljoonaa euroa. Jos sopimuksen kattavuus ylittää 85 prosenttia, kevennysten suuruus nousee 415 miljoonaan euroon. Kattavuuden ollessa yli 90 prosenttia kevennykset olisivat 515 miljoonaa euroa.
Kilpailukykysopimuksen myötä työntekijöiden sosiaalivakuutusmaksut nousevat, mitä hallitus pyrkii nyt kompensoimaan veronkevennyksillä.
315 miljoonan euron veronkevennys riittäisi Sipilän mukaan tasoittamaan ostovoiman heikentymisen. Tätä suuremmilla kevennyksillä ostovoima paranisi.
Kilpailukykysopimukseen eivät ole lähdössä auto- ja kuljetusalan AKT, rakennus- ja elintarviketeollisuus.
Metsäteollisuus ry kertoi perjantaina hyväksyvänsä kokonaisratkaisun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
