Keskusta esittää Mikko Savolaa puolustusministerin sijaiseksi Kaikkosen isyysvapaan ajaksi
Keskusta päätti tukea Antti Kaikkosen ratkaisua pitää isyysvapaata 6.1.-28.2.Keskustan puoluehallituksen, eduskuntaryhmän ja europarlamenttiryhmän yhteiskokous on käsitellyt Antti Kaikkosen päätöstä jäädä puolustusministerin tehtävistä isyysvapaalle 6.1.-28.2. väliseksi ajaksi.
Puolue päätti tukea Kaikkosen ratkaisua, ja esittää yksimielisellä päätöksellä kyseiselle aikavälille sijaiseksi puolustusministerin tehtävää hoitamaan kansanedustaja Mikko Savolaa.
Puheenjohtaja Annika Saarikko toteaa, että puolueen johto tukee ylpeästi Antti Kaikkosen ratkaisua.
”Mahdollisuus perhevapaiden pitämiseen ja niistä päättämiseen kuuluu jokaiselle. Isienkin tukeminen isoon rooliin lastensa arjessa kuuluu keskustalaisiin arvoihin, hienoa että tälläkin ratkaisulla voimme näitä arvoja edistää”, Saarikko sanoo puolueen tiedotteessa.
Hän kuvailee Mikko Savolaa luotettavajsu ja osaavaksi valinnaksi puolustusministerin tehtävää hoitamaan.
”Hän saa työhönsä täyden tuen koko keskustalta, Suomen puolustuspolitiikan hoito on myös tammi-helmikuussa varmoissa käsissä.”
Saarikon mukaan asian punnintaan tuli uusia sävyjä aivan viime päivinä, kun energian hinta nousi ennätyskorkealle.
”Kansalaisilla nousi oikeutetusti huoli siitä, pystyykö sama ministeri kriisitalvena hoitamaan kahta keskeistä ministerintehtävää. Kun olosuhteet muuttuvat, on myös omaa näkemystä muutettava”, sanoo Saarikko.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







