Suomen jätteenkäsittely on kohdannut suuria muutoksia 2000-luvulla – roskat menevät enää harvoin hukkaan

Neljän tonnin painoinen koura nostelee poltettavaa jätettä Riihimäen laitoksen arinakattilaan. Arinassa poltetaan roskaa kellon ympäri. Kuva: Sanne Katainen

Laitos näyttää kemianteollisuuden prosesseihin erikoistuneelta tehtaalta. Joka puolella on putkia, suuria kaasusäiliöitä ja tynnyreitä. Rakennusten katoilla olevista piipuista nousee hiljalleen höyryä.

Tavallaan Fortumin käsittelylaitos Riihimäellä liittyykin kemiaan. Täällä käsitellään suurin osa Suomessa syntyvästä vaarallisesta jätteestä.

Ongelmajätteenäkin tunnettu vaarallinen jäte tarkoittaa esimerkiksi maaleja, liuottimia, polttoaineita, torjunta-aineita, lääkkeitä, pesuaineita ja happoja.

Riihimäellä käsitellään vuosittain noin 70 000 tonnia vaarallista jätettä. Öljyt puhdistetaan ja lähetetään käsiteltäväksi uusiokäyttöä varten. Loisteputkien lasi, metalli ja loisteaine otetaan talteen. Elohopea matkaa ulkomaille ja iso osa jätteestä poltetaan.

Polttaminen on usein ainoa keino lopettaa orgaanisen materiaalin matka.

Jätteet poltetaan korkealämpöisessä rummussa tai arinakattiloissa. Korkeassa lämpötilassa poltetaan muun muassa klooripitoisia jätteitä. Arinoilla poltetaan tavanomaisempia kiinteitä jätteitä.

Laitoksella poltettu jäte tuottaa sekä lämpöä että sähköä. Energian tuotto on suurempaa kuin koko laitoksen kulutus.

Koko Riihimäki ja osa Hyvinkäästä lämpiävät lähilaitosten tuottamalla kaukolämmöllä.

Polton jälkeen tuhkasta ja kuonasta erotellaan metallit ja muu käyttökelpoinen aines. Vain 3,5 prosenttia laitokselle tulleesta jätteestä loppusijoitetaan kaatopaikalle.

Fortum käsittelee teollisuuden fosforia, mutta maatalouden fosforin käsittelyyn ei tällä hetkellä ole mahdollisuutta. Maatalouden fosforin talteenoton mahdollisuuksia tutkitaan laitoksella kuitenkin parasta aikaa.

Alusta asti tiedettiin, että jätteiden volyymi on suuri, mutta sen keräämiseen vaadittavan infrastruktuurin rakentamiseen meni aikaa. Tero Svinhufvud

Suomalaisten roskia saadaan uusiokäyttöön enemmän kuin koskaan. Silti vielä suurin osa Suomessa syntyvästä sekajätteestä poltetaan energiaksi.

Tilastokeskuksen keräämien tietojen mukaan energiakäyttöön päätyvän yhdyskuntajätteen määrä oli vuonna 2016 runsaat 1 500 000 tonnia.

Se on yli puolet kaikesta teollisuuden ulkopuolella syntyvästä roskasta.

Suomessa on kahdeksan jätteenpolttolaitosta. Toukokuun alussa myönnettiin ympäristöluvat yhdeksännelle. Laitos on määrä perustaa Salon Korvenmäkeen.

Roskia polttamalla saadaan energiaa, joka pitäisi muuten tuottaa esimerkiksi kivihiilellä.

Arinapolttolaitoksissa palamisen on oltava jatkuvaa. Esimerkiksi Riihimäen laitoksella järjestelmä on automatisoitu ja uuniin syötetään roskaa vuorokauden ympäri. Roskaa syntyy kuitenkin rajallinen määrä. Se on laitosten toiminnalle ongelma.

Ruotsiin on perustettu niin paljon jätteenpolttolaitoksia, että omat roskat riittävät vaivoin niiden polttoaineeksi. Roskia on tuotava ajoittain poltettavaksi jopa ulkomailta.

Suomen kokoiseen maahan mahtuu arvioiden mukaan korkeintaan kymmenen jätteenpolttolaitosta. Ruotsissa laitoksia on rakennettu jo 33.

Suomen luonnonsuojeluliitto on kritisoinut jätteenpolttoa siitä, että se synnyttää jatkuvan roskatarpeen. Tämä kannustaa pitämään jätemäärät nykyisellä tasolla sen sijaan, että niitä pyrittäisiin aktiivisesti laskemaan.

Riihimäen laitoksen toiminta alkoi vuonna 1984. Suunnilleen samoihin aikoihin aloitettiin keskitetty vaarallisen jätteen käsittely myös muissa Pohjoismaissa.

Fortumin vaarallisen jätteen liiketoiminnasta vastaavan johtajan Tero Svinhufvudin mukaan jätteenkeräilyssä on otettu aimo harppauksia.

"Toiminnan ylösajamisessa meni pitkä aika. Alusta asti tiedettiin, että jätteiden volyymi on suuri, mutta sen keräämiseen vaadittavan infrastruktuurin rakentamiseen meni aikaa".

Nykyisin laitoksella käsitellään vuosittain yhteensä 400 000 tonnia jätettä. Vaarallisen jätteen lisäksi Riihimäellä käsitellään muun muassa saastunutta maata ja muovia. Nämä käsittävät suuren osan laitokselle tulevasta roskasta.

Keräilyverkon kehittymisen myötä sisään tulevan jätteen määrää on noussut tasaiseen tahtiin. Keräilyverkon kattavuus ja lajittelun vaivattomuus näyttäisi Svinhufvudin mukaan olevan suorassa yhteydessä myös siihen, kuinka puhdasta tavaraa Riihimäelle tuodaan.

Tämä näkyy erityisesti muoviroskassa. Laitokselle tuotu muovi lajitellaan ja puhdistetaan. Kierrätyskelpoinen muovi käsitellään laitoksella ja lähetetään eteenpäin. Kierrätykseen kelpaamaton päätyy arinakattilaan.

Suomessa kerätty muoviroska tuodaan Riihimäelle kierrätettäväksi. Kierrätykseen kelpaamaton muovi poltetaan. Kuva: Sanne Katainen

Euroopan unionin kierrätysmääräykset ovat kiristymässä kuluvan vuosikymmenen lopussa. Vuonna 2020 puolet kaikesta jäsenmaissa syntyvästä jätteestä on kierrätettävä. Kiertoon päätyvän osuuden täytyy nousta viidellä prosentilla joka viides vuosi vuoteen 2035 asti.

Kunnallista jätehuoltoa ja kiertotaloutta edistävän Kiertovoima ry:n toimitusjohtajan Riku Eksymän mukaan tavoitteisiin pääseminen on suuri tehtävä.

"Jätehuolto ei pysty yksin vastaamaan tähän haasteeseen. Vastuu siirtyy myös pakkausten valmistajille ja kuluttajille. Täytyy valita kestävämpiä tuotteita ja suosia korjaamista. Lisäksi on tärkeä ottaa huomioon, että valitut materiaalit voidaan kierrättää helposti."

Kierrätyksen kannalta eri materiaalien oikeanlainen lajittelu on välttämätöntä. Pelkkä lajittelu ei kuitenkaan riitä, sillä lajitellun materiaalin on oltava alkujaan kierrätyskelpoista.

Eksymän mukaan esimerkiksi muovipakkaukset voivat sisältää useampaa kuin yhtä muovilaatua. Muoveja ei ole aina mahdollista erottaa toisistaan. Tämä vaikeuttaa pakkausten kierrättämistä.

"Arvoketjun alkupäässä olevat pakkausvalmistajat eivät välttämättä ota tuotteissa huomioon kierrättämisen helppoutta."

Jätehuollossa tulee Eksymän mielestä ottaa huomioon myös julkinen vastuu. Erityisesti haja-asutusalueilla jätehuollon järjestäminen tulee pitää hänen mukaansa kuntien tehtävänä.

"Miten muuten varmistettaisiin, että harvaan asutuilla alueilla voitaisiin järjestää jätekeräys järkevään hintaan?"

EU:n kierrätystavoitteisiin on Eksymän mielestä mahdollista päästä, mutta se vaatii huomion kiinnittämistä koko kierrätysketjuun. Kotitalouksien lajittelumahdollisuuksien on oltava riittävät ja lajiteltavien materiaalien sellaisia, että ne on ylipäänsä mahdollista kierrättää.

Tällöin myös jätteen energiakäytön määrä tulee Eksymän mukaan vähenemään. Hänen mielestään jätevoimaloita tarvitaan kuitenkin kierrätyskelvottomien ja vaarallisten jätteiden poistamiseksi kierrosta.

Lasin kierrätys aloitettiin Suomessa 1980-luvulla ja metallin 1990-luvulla. Alkuun keräyksessä oli samoja vaikeuksia kuin vaarallisen jätteen kanssa. Vaikka lasi- ja metallijätteen tiedettiin olevan olemassa, sitä päätyi enemmän kaatopaikalle kuin uusiokäyttöön.

Tilanne on sittemmin muuttunut. Enää murto-osa lasista ja metallista päätyy kaatopaikalle.

Vuonna 2016 pantittomista lasipakkauksista kierrätettiin hieman vajaat kaksi kolmasosaa. Lain mukaan markkinoille päätyvät pakkaukset tulee kerätä ja kierrättää. Vastuun kantavat pakkausten tuottajat ja maahantuojat.

Tosin vain sellaiset, joiden liikevaihto on vuosittain vähintään miljoona euroa.

Vuoden 2016 alussa tuottajien keräysvastuu laajeni koskemaan myös kuluttajapakkauksia: muovia, lasia, metallia ja kartonkia.

Tuottajayhteisön kierrätysvastuu on mallina ilmeisen toimiva. Lasipakkausten keräyksestä vastaavan Suomen Pakkauskierrätys Rinki oy:n ennakkotietojen mukaan pantittomista lasipakkauksista kierrätettiin vuonna 2017 yli 90 prosenttia.

Kierrätykseen päätyvän lasin volyymit ovat kasvaneet erityisesti pienillä paikkakunnilla. Ringin tietojen mukaan esimerkiksi Rautjärven, Utajärven, Parikkalan, Pelkosenniemen ja Ruokolahden keräyspisteillä kerättiin yli kuusi kiloa lasia asukasta kohden.

Laseissa on kuitenkin laadullisia eroja, jotka vaikuttavat niiden kierrätykseen. Tätä ei oteta aina lajittelussa huomioon.

Rinki oy:n viestintäpäällikön Jaana Lindmanin mukaan esimerkiksi maatiloilla on muistettava toimittaa terveydenhuollon lasi lääkelasin keräykseen tai laittaa se sekajätteeseen.

"Jos esimerkiksi eläinlääkäri on jättänyt maatilalla käydessään tyhjän injektionestepullon jälkeensä, sitä ei saa laittaa muun lasin joukkoon."

Riihimäen laitoksella käsitellään myös hengenvaarallista jätettä. Kuva: Sanne Katainen

Metallipakkaukset kerätään Suomessa samalla tavoin kuin lasi. Tuottajayhteisö Mepak-Kierrätys oy:n toimitusjohtajan Satu Estakarin mukaan viime vuonna 79 prosenttia markkinoille tuoduista metallipakkauksista päätyy keräykseen.

Mepak ja Rinki keräävät tietoa markkinoille saatetuista pakkausmääristä. Kierrätystilastoihin päätyvät kaikki ne pakkaukset, jotka toimitetaan tuottajayhteisön yhteistyökumppaneiden vastaanottoterminaaleihin.

Osa metallipakkauksista lajitellaan niin, että ne eivät päädy tuottajayhteisön tilastoihin. Tästä huolimatta kaikki Suomessa oikein lajiteltu metalli kierrätetään.

Estakari sanoo, että metallipakkausten keräystilastosta puuttuvaan viidennekseen on useita syitä.

"Seuraamme markkinoille tulevia pakkauksia, mutta kaikki valmistetut metallipakkaukset eivät välttämättä ole päätyneet vielä markkinoilta jätteeksi. Osa metallista kerätään sellaisiin vastaanottopaikkoihin, jotka eivät ole yhteistyössä kanssamme. Hyvin pieni osa lajitellaan väärin, jolloin metalli päätyy poltettavan jätteen joukkoon."

Estakari kertoo, että yritykset lajittelevat metallit ja muut jätteensä hyvin, sillä lajittelu on niille taloudellisesti kannattavaa.

Metallien määrä on pieni myös kotitalouksien sekajätteissä. Suomessa on selvitetty 2000-luvulla kotitalouksien sekajätteen koostumusta. Tutkimusten mukaan sekajätteiden joukossa on vain reilu kaksi prosenttia metalleja.

Kotitalouksien sekajätteistä suurin osa on biojätettä. Se täyttää miltei kolmanneksen keskimääräisestä roskapussista. Oikein lajitellusta biojätteestä suurin osa, noin 90 prosenttia, päätyy kuitenkin kierrätykseen.

Esimerkiksi Pirkanmaalla toimiva Pirkanmaan Jätehuolto kompostoi lietteitä ja biojätteitä kahdessa jätekeskuksessa, Tampereen Tarastenjärvellä ja Nokian Koukkujärvellä.

Maakunnassa kerätty, lajiteltu jäte päätyy kompostointilaitoksille. Sieltä siitä tulee multaa ja vuoden 2020 jälkeen biokaasua.

Pirkanmaalla kerättiin vuonna 2016 keskimäärin 36 kiloa biojätettä asukasta kohti.

Keräilyssä on voi kuitenkin olla merkittäviä alueellisia eroja. Tiiviisti asutulla Pirkanmaalla biojätteen keräys onnistuu vaivatta.

Pohjois-Lapissa jätehuollon kuntayhtymä Lapeco taas ei keräile biojätteitä lainkaan. Lapecon toimitusjohtajan Osmo Aikion mukaan tämä johtuu erityisesti pitkistä välimatkoista.

"Alue kattaa noin viidenneksen Suomen pinta-alasta. Meillä on hyvin vähän kerrostalo ja rivitaloasutusta, ja taajamat ovat hajallaan."

Alueen asukkaita kannustetaan kompostoimaan biojätteet itse. Kompostoivien kotitalouksien kierrätysmaksut ovat muita alempia ja jäteastioiden tyhjennysväli muita pidempi.

Aikion mukaan noin joka kymmenes alueen kotitalouksista kompostoi biojätteet.

Alueella kerätyt sekajätteet – jonka sekaan biojäte useimmiten päätyy – kuljetetaan Ouluun poltettavaksi.