Pääsiäisliikenne vilkkaimmillaan kiirastorstaina ja toisena pääsiäispäivänä, ajo-olosuhteita voi ennakoida Liikennetilanne-palvelusta
Ajokeli voi esimerkiksi pohjoiseen matkaavilla olla hyvin erilainen lähtöpaikassa ja päämäärässä.
Pääkaupunkiseudun menoliikenne suuntautuu pääosin pohjoiseen kolmos- ja nelosteille. Liikennettä on runsaasti valtatiellä 3 Tampereelle, valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun ja Kemiin sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen. Kuva: Petteri KivimäkiITM Finlandin tieliikennekeskus arvioi, että pääsiäisen menoliikenne on vilkkaimmillaan kiirastorstaina 18.4. kello yhden ja seitsemän välillä. Liikennettä on varsin runsaasti myös pitkäperjantaina kello 9–14 välisenä aikana, pohjoisessa vielä myöhemminkin.
Pääkaupunkiseudun menoliikenne suuntautuu pääosin pohjoiseen kolmos- ja nelosteille. Liikennettä on runsaasti valtatiellä 3 Tampereelle, valtatiellä 4 Lahden ja Jyväskylän kautta Ouluun ja Kemiin sekä valtatiellä 5 Heinolasta Varkauteen.
”Autoja on huomattavasti enemmän liikenteessä kuin esimerkiksi hiihtolomien meno- ja paluuliikenteessä. Liikenne jonoutuu paikoin ja nopeudet laskevat liikenteen vilkkaimpien tuntien aikana”, kertoo ITM Finlandin liikenteenohjauksen yksikön päällikkö Mika Jaatinen.
Monet palaavat pääsiäisen vietosta jo sunnuntai-iltapäivän ja -illan aikana, mutta vilkkainta paluuliikenne on toisena pääsiäispäivänä maanantaina kello 12 ja 20 välillä. Ruuhkia pääkaupunkiseudun suuntaan on samoilla tieosuuksilla kuin menoliikenteessäkin.
”Kesänopeusrajoitukset ovat pääsiäisen aikana voimassa jo koko maassa. Täytyy kuitenkin muistaa, että kevätsää saattaa olla hyvin oikukas ja ajokeli voi muuttua nopeastikin”, muistuttaa Jaatinen.
Vaikka ajokeli pysyisi hyvänä, ei turhia riskejä kannata tien päällä ottaa. Poliisi valvoo pääsiäisliikenteessä erityisesti nopeuksia ja ajotapoja.
”Valvomme etenkin niitä teitä, joilla liikennemäärät ovat suuria ja joilla on esiintynyt onnettomuuksia. Kiinnitämme totta kai huomiota myös turvalaitteiden käyttöön, turvaväleihin, ohituksiin ja lasten turvalliseen kuljettamiseen autossa”, poliisitarkastaja Heikki Kallio Poliisihallituksesta sanoo
Nastarenkaita saa lain mukaan käyttää toista pääsiäispäivää seuraavaan maanantaihin, joka tänä vuonna on 29.4. Erityisesti Etelä- ja Keski-Suomessa kesärenkaiden vaihto on jo käynnistynyt. Suomi on kuitenkin pitkä maa ja yhtä oikeaa renkaidenvaihtopäivää kaikille on mahdoton sanoa.
”Keliolosuhteet lähtöpaikassa ja määränpäässä saattavat olla erilaiset ja vaihdella hyvinkin nopeasti”, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen.
Sen miltä esimerkiksi tiet pohjoisessa näyttävät, voi tarkistaa ennen matkaan lähtöä Liikennetilanne-palvelusta.
Palvelusta löytyvät muun muassa häiriötiedotteet, kelikamerat sekä maanteiden talvikunnossapidon reaaliaikaiset tiedot. Lisäksi palvelusta löytyvät esimerkiksi junien matkustajaliikenteen asemakohtaiset aikataulu- ja täsmällisyystiedot.
Liikenneturva kannustaa pääsiäisliikenteeseen pyyhältäviä ennakointiin. Turvallisen matkanteon voi aloittaa jo ennen lähtöä suunnittelemalla reitin ja tauot sekä nukkumalla hyvät yöunet.
”Kuljettajan on hyvä ennakoida ajamista jo ennen lähtöä. Se, mitä tekee matkaa edeltävinä päivinä vaikuttaa ajamiseen niin meno- kuin paluuliikenteessä. Vaikka vesilinja pitää ajopäivänä, voivat edellisen illan alkoholiannokset väsyttää ja vaikuttaa sitä kautta ajokuntoon. Myös ajamisen yksitoikkoisuus ja pituus voi myös turruttaa. Jos ajon aikana alkaa olo tuntua epämukavalta ja luomet painavat, on viimeistään syytä pysähtyä pitämään taukoa”, vinkkaa suunnittelija Mia Koski Liikenneturvasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
