Sadekuuron tarkkaa aikaa ja paikkaa lähes mahdotonta ennustaa
Tarkinkaan sääennuste ei pysty kertomaan, sataako kuuro omalle vai naapurin pellolle.
Sadekuuroista pystyy antamaan alueellisia, mutta ei tarkkoja paikallisia ennusteita. Kuva: Jukka PasonenIlmatieteen laitos laati monenlaisia ennusteita. Mikä niistä on kaikkien vaikein laatia ja miksi?
Riippuu aika paljon säätilanteesta, mikä asia on vaikeinta ennustaa. Esimerkiksi myrskytilanteessa kovimpien tuulien paikallinen ja ajallinen ennustaminen on toisinaan haastavaa.
Perinteisen hankalaa on kuitenkin sadekuurojen ennustaminen. Niiden tarkan paikan ennustaminen tunteja etukäteen on käytännössä mahdotonta. Sen sijaan se, millä alueella sadekuuroja tulee, pystytään ennustamaan varsin hyvin.
Esimerkiksi voidaan ennustaa, että Pohjois-Savossa monin paikoin sadekuuroja.
"Sattuuko kuuro omalle pellolle vai naapurin ja tarkalleen mihin aikaan, on nykytiedoilla mahdotonta ennustaa. Sen vuoksi nykyisin laajalti käytetyt piste-ennusteet tarkkoine ajanhetkineen saattavat antaa väärän kuvan tilanteessa, jossa ennustettavuus ei todellisuudessa ole niin tarkka. Niiden tueksi kannattaakin käyttää ihan perinteisiä tekstiennusteita."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
