Savon Sanomat: Helikopterit pelastivat yhä useamman ihmishengen
Lääkärihelikopterien pelastamien ihmishenkien määrä on kaksinkertaistunut viidessä vuodessa, kertoo Savon Sanomat.Vielä noin viisi vuotta sitten kopterien käytön arvioitiin pelastaneen 103 ihmisen hengen vuoden aikana. Viime vuonna määrä oli 205.
Lukumäärä perustuu ensihoitolääkärien tekemään potilasarviointiin hälytystehtävillä.
Suomessa lääkärikoptereita hallinnoivalla Finnhemsillä on helikopteritukikohdat Kuopiossa, Vantaalla, Turussa, Tampereella ja Oulussa. Lisäksi Rovaniemellä on lääkintähelikopteri, jossa hoitotoimista vastaavat ensihoitajat.
Kaikkiaan Suomen lääkärihelikoptereilla oli viime vuonna yhteensä 14 690 hälytystä. Kasvua määrässä oli noin seitsemän prosenttia edellisvuoteen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

